Taru Mäkelä

Tietoa Taru Mäkelästä

Taru Mäkelä on suomalainen elokuvaohjaaja. Lisäksi hän on tunnettu käsikirjoittajana, tuottajana sekä näyttelijänä ja elokuvien leikkaajana. Nykyään Taru Mäkelä tunnetaan erityisesti Varasto-elokuvistaan, mutta hänellä on pitkä historia lyhytelokuvien, dokumenttielokuvien, televisiosarjojen ja muiden televisiotuotantojen parissa.

Ura

Taru Mäkelä on elokuva-alalla toimineiden suvusta. Mäkelän suku on vaikuttanut suomalaiseen elokuvaan jo 1920-luvulta lähtien. Taru Mäkelän isoisä oli Väinö Mäkelä, joka perusti Kinosto-yhtymän muun muassa Anna-vaimon (Taru Mäkelän isoäiti). Jo aiemmin Mäkelän isovanhemmat perustivat ensimmäisen elokuvateatterin, Fennian Poriin vuonna 1920. Kinoston ensimmäinen elokuvateatteri oli vuonna 1928 Tampereen Tuomiokirkonkadun Maxim. Myös Taru Mäkelän setä Mauno Mäkelä on tuottanut elokuvia, kun taas serkku Jukka oli perustamassa Finnkinoa. Taru Mäkelän isä Tuukka Mäkelä on ollut Kinoston elokuvateatteritoiminnasta vastaava. Taru Mäkelä on valmistunut taiteen maisteriksi vuonna 1989 Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen laitokselta, jossa hän aloitti vuonna 1982 elokuvaleikkaajalinjalla. Ensimmäiset ohjaustyöt Taru Mäkelä on tehnyt 80-luvulla Hymyhuulet-sarjan parissa, jota hän myös käsikirjoitti. Hymyhuulissa näytteli mm. Pirkka-Pekka Petelius, Aake Kalliala, Ville Virtanen ja Antti Raivio. Sarjan orkesterin kapellimestarina toimi Pave Maijanen. Taru Mäkelä on ohjannut muutenkin runsaasti televisiotuotantoja sekä dokumenttielokuvia. Mäkelän näyteltyihin kokopitkiin elokuviin kuuluvat esimerkiksi Pikkusisar (1999), Varasto (2011) ja sen jatko-osa Varasto 2 (2018) sekä Mieletön elokuu (2013) ja Eila, Rampe ja Likka (2014). Mäkelä ohjasi ja käsikirjoitti dokumenttielokuvan omasta suvustaan vuonna 2007. Dokumenttielokuvan nimi on Saalis – Tarua ja totta Mäkelän suvusta (2007). Mäkelä perusti vuonna 2005 tuotantoyhtiö Kinoston, joka kunnioitti nimellään isoisänsä Väinön perustamaa yhtymää. Toinen perustaja tuotantoyhtiössä on Taru Mäkelän mies, niin ikään elokuvien ohjaaja Jouko Seppälä. Mäkelä on ollut aktiivinen myös luottamustehtävissä esimerkiksi Suomen elokuvasäätiön hallituksen jäsenenä sekä Suomen Elokuvaohjaajaliiton puheenjohtajana. Hänet tunnetaan lisäksi teatteriohjaajana. Mäkelän ohjaustöitä teatterialalla ovat esimerkiksi Naisten juomaa (Teatteri Jurkka, 2005), Hitlerin kellonsoittaja (Q-teatteri, 2006) ja Hannah ja rakkaus (Teatteri Korjaamo, 2011).

Palkinnot

Taru Mäkelä on voittanut elokuvafestivaalien palkintoja muun muassa dokumenttielokuvastaan Saalis (2007, Tampere Film Festival) ja lyhytelokuvastaan Lotat (1995, Tampere Film Festival ja Hopeapalkinto dokumenttisarjassa Media & Message, 1996). Vuonna 2009 Mäkelä sai Valtion elokuvataidetoimikunnan 5-vuotinen taiteilija-apurahan. Samoja apurahoja hän on myös saanut vuosina 1998 sekä 2003 – 2005. Taru Mäkelän ensimmäinen kokopitkä elokuva Pikkusisar (1999) on palkittu opetus- ja kulttuuriministeriön Suomi-palkinnolla.

Triviaa

Taru Mäkelä on sairastanut syövän kolme kertaa. Kolmannella kerralla häneltä löydettiin maksasta etäpesäke Varasto 2 -elokuvan kuvausten aikana. Mäkelälle annettiin elinaikaa parista vuodesta neljään vuoteen, mutta lääkehoidot paransivat elokuvaohjaajan syövästä.

Yksityiselämä

Kahden lapsen äiti Taru Mäkelä on naimisissa elokuvaohjaaja Jouko Seppälän kanssa, jonka kanssa heillä on oma Kinosto-tuotantoyhtiö. Pariskunta luottaa juutalaiskristilliseen etiikkaan. Taru Mäkelä ja Jouko Seppälä ovat säännöllisiä kirkossa kävijöitä. Mäkelän mies Jouko Seppälä toiminut myös pariskunnan seurakunnan seurakuntaneuvostossa. Mäkelä on kertonut avoimesti kolmesta syövästään, joista hän on kuitenkin parantunut. Viimeisin syöpä on selätetty onnistuneella lääkehoidolla. Taru Mäkelä on kiinnostunut juutalaisuudesta ja hän onkin ohjannut kiitellyn dokumenttielokuvan nimeltä Daavid - tarinoita kunniasta ja häpeästä. Tämä dokumenttielokuva kertoo Suomen juutalaisten vaiheista toisen maailmansodan aikana.

Faktat

  • Nimi: Taru Mäkelä
  • Syntymäpäivä: 1.4.1959)
  • Syntymäpaikka: Tampere, Suomi
  • Kansalaisuus: suomalainen
  • Puoliso: Jouko Seppälä
  • Vanhemmat: Tuukka Mäkelä
Loading spinner