Antti Jokinen

Tietoa Antti J. Jokisesta

Antti J. Jokinen (1968) on suomalainen musiikkivideoiden ja elokuvien ohjaaja, joka teki uransa alkuaikoina runsaasti musiikkivideoita maailman popmusiikin huipuille, kuten Beyoncélle, Eminemille, Will Smithille, Kornille, Missy Elliotille sekä Nightwishille ja Lordille. Jokinen on tunnettu myös elokuvistaan The Resident (2011), Puhdistus (2012), Kätilö (2015) ja Pahan kukat (2016).

Ura

Antti J. Jokinen oli nuorempana kovatasoinen koripallon pelaaja. Saamansa koripallostipendin myötä hän päätyi East Carolinan yliopistoon opiskelemaan elokuvantekoa. Jo opiskeluaikana tehty lyhytelokuva palkittiin Pohjois-Carolinan elokuvajuhlilla, joka auttoi saamaan työn Music Televisionilla. Jokinen päätti kuitenkin myöhemmin muuttaa takaisin Suomeen ja jatkaa koripallon pelaamista. Eräänä päivänä hän tapasi elokuvatuottaja Markus Selinin, joka palkkasi Jokisen tekemään mm. elokuvatrailereita. Antti J. Jokinen oli myös yksi Solar Films -tuotantoyhtiön perustajista ja hän toimi myös toimitusjohtajana. Tämän kautta Jokiselle avautui ura tv-sarjojen ohjaajana (Tähtilampun alla sekä Kirjava silta -sarjat), mutta sittemmin hän muutti Yhdysvaltoihin musiikkivideoita tekemään. Musiikkivideoiden budjettien pudotessa Jokinen päätti aloittaa ohjaamaan pitkiä elokuvia, joista ensimmäinen oli Hilary Swankin tähdittämä The Resident. The Residentin jälkeen Antti J. Jokinen muutti takaisin Suomeen, jossa jo seuraava tekemänsä elokuva, Sofi Oksasen romaaniin perustuva Puhdistus (2012) sai runsaasti kiitosta niin yleisöltä kuin kriitikoiltakin. Vuonna 2020 julkaistu Helene on draamaelokuva, joka kertoo taidemaalari Helene Schjerfbeckistä. Helene oli alkuvuodesta 2020 kolme viikkoa Suomen katsotuin elokuva. Elokuvassa näyttelevät muun muassa Laura Birn, Johannes Holopainen, Krista Kosonen, Pirkko Saisio, Eero Aho ja Jarkko Lahti. Elokuva perustuu Rakel Liehun samannimiseen romaaniin, joka on Runeberg-palkittu kirja. Vuonna 2020 Antti J. Jokinen on myös tuottanut ja ohjannut Muumipeikko ja pyrstötähti -elokuvan uusintaversion.

Palkinnot

Antti Jokinen on Pahan kukat -elokuvallaan Shanghain kansainvälisen filmifestareiden parhaan ohjaajan palkinnon ja Nashville Film Festivalin erikoispalkinnon elokuvan esteettisyydestä. Puhdistus on voittanut puolestaan Sea International Film Festivalin yleisöpalkinnon parhaana elokuvana ja ollut ehdokkaana Jussi-palkinnon saajaksi.

Triviaa

Antti J. Jokisen piti kuvata Ilkka Remeksen kirjaan perustuva Omerta-elokuva, mutta joutui jättäytymään pois sairastumisensa vuoksi. Omerta on pohjoismainen suurtuotanto ja sen tarina kertoo Euroopasta kootuista parhaista sotilaista ja poliiseista, joita kutsutaan Omerta-joukoiksi. Tarinassa terroristit tekevät iskun Suomen presidentinlinnaan itsenäisyyspäivän juhlien aikana. Aku Louhimies korvaa Antti J. Jokisen. Elokuvasta uutisoitiin vuoden 2020 lopulla, että elokuvan käsikirjoitus kirjoitetaan uusiksi. Myös suuri osa näyttelijöistä vaihdetaan, mutta Jasper Pääkkönen pysyy pääroolissa.

Yksityiselämä

Antti Jokisen isä on urheiluselostaja ja liikunnanopettaja Juha Jokinen, joka työskenteli vuosina 1979 - 1993 Yleisradion vakituisena toimittajana ennen eläköitymistään. Antti Jokinen harrasti nuoruudessaan koripalloa, mutta päätyi opiskelemaan elokuva-alaa Yhdysvaltoihin. Hän oli naimisissa malli Niina Kurkisen kanssa, mutta pari päätyi avioeroon vuonna 1999. Suhteen aikana syntyi Antti J. Jokisen ensimmäinen lapsi Paavo. Ohjaaja oli sittemmin kihloissa ruokakolumnisti, -kirjailija ja televisiojuontaja Sara La Fountainin (oik. Saara Kuronen) kanssa ja tämä suhde päättyi eroon vuonna 2011. Antti J. Jokinen meni naimisiin 2018 näyttelijä Krista Kososen kanssa. Parille oli syntynyt Selma-tytär jo aiemmin, vuonna 2015.

Faktat

  • Nimi: Antti J. Jokinen
  • Syntymäpäivä: 26.4.1968
  • Syntymäpaikka: Nurmijärvi, Suomi
  • Kansalaisuus: suomalainen
  • Vanhemmat: Juha Jokinen, Kristiina Jokinen
  • Lapset: Paavo, Selma
Loading spinner