Will Smith

Tietoa Will Smithista

Will Smith on amerikkalainen näyttelijä, joka on syntynyt Pennsylvaniassa, Yhdysvalloissa vuonna 1968. Näyttelijän uran lisäksi Will Smith tunnetaan myös räppärinä ja elokuvien tuottajana. Eräät tunnetuimmista Smithin elokuvista ovat Men In Black -elokuvat. Lisäksi hän on tullut tunnetuksi tv-sarjasta The Fresh Prince of Bel-Air, jota tehtiin vuosina 1990-1996.

Ura

Will Smithin ura viihdealalla alkoi rap-musiikin parissa, jolloin Smithin artistinimenä oli The Fresh Prince. Kun Smith lopulta päätyi näyttelijäksi tv-sarjaan The Fresh Prince of Bel-Air, hänet noteerattiin laajemmalti ja Smithin ura lähti reippaaseen nousuun. Vuonna 1995 Smith näytteli elokuvassa Bad Boys, josta tuli välitön menestys. Bad Boysille on tehty myös kaksi jatko-osaa, joista toinen ilmestyi vasta vuonna 2020. Seuraava elokuva, joka viimeistään nosti Smithin koko maailman tietoisuuteen, oli suosittu Men in Black - miehet mustissa -elokuva, jossa Smith näytteli Tommy Lee Jonesin kanssa CIA:n avaruusotuksia jahtaavia agentteja. Scifi-elokuva Independence Day vuotta aiemmin, vuonna 1996 oli myös suuri suksee ja tärkeä tapaus Smithin uralla. Wild Wild West vuonna 1999 oli sekin menestys, vaikka kriitikot eivät elokuvasta juuri välittäneet. . Will Smithin näyttelijän ura on ollut kohtuullisen tasalaatuinen myös suosion suhteen. Vuosien varrella näyttelijän filmografiaan on osunut elokuvia kuten Hitch, I Am Legend, After Earth ja Suicide Squad. Elokuvatuottajana hän on vaikuttanut elokuvissa kuten Showtime ja Karate Kid, jonka uudessa versiossa näytteli Smithin poika. Tällä hetkellä Will Smith on tekemässä elokuvaa nimeltä King Richard, jonka on määrä ilmestyä vuonna 2021. Elokuva kertoo tennistähdistä Serena ja Venus Williams, jonka isää Richardia Will Smith näyttelee.

Palkinnot

Smith on ollut pariin otteeseen ehdolla Oscarin ja Golden Globen saajaksi, mutta ei ole voittanut palkintoa vielä näissä gaaloissa. Sen sijaan musiikin saralla hän on nelinkertainen Grammy-voittaja. Elokuvapalkintoja hän on voittanut lukuisissa muissa gaaloissa, kuten esimerkiksi MTV Movie Awardseissa.

Trivia

Will Smithin on epäilty olevan skientologi, mutta Smith on kiistänyt yhdeydet tähän kiistellyyn kulttiuskontoon. Hän on kuitenkin puhunut positiivisesti skientologiasta ja Smithin mielestä siinä on paljon hyviä asioita. Barack Obaman mielestä Will Smithin pitäisi näytellä Obamaa, jos hänestä tehdään joskus elokuva.

Yksityiselämä

Will Smith varttui Philadelphiassa, Pennsylvaniassa, jossa hän kasvoi perheensä kanssa. Perheeseen kuuluivat vanhemmat Caroline Bright ja Willard Carroll Smith sekä sisarukset Pamela, Harry ja Ellen. Will Smith opiskeli aikoinaan lukiossa, mutta yliopistoon näyttelijä ei ole koskaan mennyt opiskelemaan, sillä hän ei kokenut sitä itselleen sopivaksi. Smithillä on poika Trey Smith aiemmasta avioliitostaan Sheree Fletcherin kanssa. Vuonna 1997 Will Smith avioitui Jada Pinkett Smithin kanssa. Pariskunnalla on yhteiset lapset Jaden ja Willow Smith.

Faktoja

  • Nimi: Willard Carroll “Will” Smith

  • Syntymäaika: 25.9. 1968
  • Syntymäpaikka: Philadelphia, Pennsylvania, USA
  • Kansallisuus: amerikkalainen
  • Vanhemmat: Caroline Bright ja Willard Carroll Smith
  • Sisarukset: Pamela Smith, Harry Smith ja Ellen Smith
  • Lapset: Willard Christopher “Trey” Smith, Jaden Smith ja Willow Smith
Loading spinner