Tietoja Tom Hollandista
Tom Holland (s. 1996) on brittiläinen näyttelijä, joka on erityisen tunnettu supersankarielokuvistaan, joissa hän näyttelee Spider-Mania eli Peter Parkeria. Spider-Man-elokuvasarjan lisäksi Holland on nähty Marvel-elokuvissa, kuten Avengers: Infinity War, Captain America: Civil War ja Avengers: Endgame.
Ura
Tom Hollandin ura on saanut alkunsa teatterin lavalla. Hän debytoi teatterissa Billy Elliot The Musicalissa vuonna 2008. Musikaalissa Holland viihtyi kaksi vuotta. Ensimmäinen elokuvallinen debyytti Hollandin filmografiassa on elokuvassa The Impossible vuodelta 2012. Tämä elokuva antoi näyttelijälle kannusta lähteä toisiin elokuviin, kuten How I live now vuodelta 2013. Suuren yleisön tietoisuuteen Holland pääsi näyttelemällä Peter Parkeria uudistetussa Spider-Man -elokuvasarjassa, joista ensimmäinen, Spider-Man: Homecoming ilmestyi vuonna 2017. Hollandin debytointi Peter Parkerina tapahtui kuitenkin ensin elokuvassa Captain America: Civil War.
Nuori näyttelijä oli sen verran suosittu Peter Parkerina, että hänet kiinnitettiin myös elokuviin Avengers: Infinity War (2018) ja Avengers: Endgame (2019). Näiden jälkeen näyttelijän uralla oli taas luvassa itsenäinen Spider-Man -elokuva, joka tottelee nimeä Spider-Man: Far From Home (2019).
Palkintoja
Tom Holland on nuoresta iästään huolimatta ollut ehdolla useisiin palkintoihin elokuva- ja TV-alalla sekä myös voittanut niistä joitakin. Tällaisia ovat esimerkiksi vuoden 2013 London Critics Circle Film Awards, jossa elokuva The Impossible toi hänelle palkinnon. Sama elokuva auttoi näyttelijää voittamaan palkinnon Hollywood Film Awards -gaalassa. Näiden lisäksi Tom Holland on voittanut esimerkiksi arvostetun BAFTA-palkinnon ja People’s Choice Awards -palkinnon. Jälkimmäinen tuli Hollandin roolista Peter Parkerina.
Trivia
Teini-ikäisenä Tom Holland matkusti äitinsä kehotuksesta Cardiffiin, Walesiin opiskelemaan kirvesmieheksi, koska näyttelijänura ei tässä vaiheessa tuntunut ottavan tulta alleen. Holland opiskeli Cardiffissa pari kuukautta, jonka jälkeen hän palasi alkuperäisen urasuunnitelmansa pariin. Vaikka Tom Holland näyttelee Spider-Mania ja on suurelle yleisölle juuri tästä roolista tuttu, hän pelkää oikeassa elämässä hämähäkkejä kuollakseen. Tästä huolimatta Peter Parkerin rooli oli Hollandille erityisen mieluisa ja “kuin toteutunut unelma”, omien sanojensa mukaan. Näyttelijä Tom Hollandia ei pidä sekoittaa samannimiseen kuuluisaan kauhuelokuvien ohjaajaan ja käsikirjoittajaan, jonka filmografiaan kuuluvat puolestaan elokuvat kuten Fright Night, Child’s Play, Psycho II ja Class of 1984.
Yksityiselämä
Tom Holland asui lapsuutensa Lontoossa. Opiskelemaan hän päätyi lopulta Wimbledonin collegeen, josta hän lähti vielä opiskelemaan Croydoniin The BRIT School for Performing Arts and Technology -oppilaitokseen.
Tom Hollandin perheeseen kuuluvat vanhemmat Nicola Elizabeth Frost ja Dominic Holland sekä nuoremmat veljet Harry Holland, Sam Holland ja Patrick Holland. Kaikki neljä veljestä ovat tunnettuja siitä, että he antavat varoja The Brothers Trust -säätiölle, jonka kautta kanavoidaan varoja erilaisiin hyväntekeväisyystarpeisiin.
Faktoja
- Nimi: Tom Stanley Holland
- Syntymäaika: 1.6. 1996
- Syntymäpaikka: Kingston upon Thames, Lontoo, Englanti
- Kansallisuus: englantilainen
- Vanhemmat: Nicola Elizabeth Frost ja Dominic Holland
- Sisarukset: Harry Holland, Sam Holland ja Patrick Holland
- Lapset: ei lapsia