Tietoja Selena Gomezista
Selena Gomez on kuuluisa näyttelijä ja laulaja. Gomez on saanut kuuluisimmat roolinsa Disney Channelin leivissä, joka antoi hänelle roolin esimerkiksi sarjassa Magic at Waverly Place. Disney Channel -tuotantoyhtiön elokuvat ovat tulleet tutuksi Gomezin näyttelijäuran aikana. Selena Gomez on myös menestyvä sooloartisti, joka on voittanut musiikkiurastaan useita palkintoja esimerkiksi MTV Music Awardsissa.
Ura
Selena Gomezin näyttelijäura alkoi jo naisen ollessa seitsemänvuotias. Lukuisten mainosten jälkeen elokuvarooli löytyi Spy Kids 3D -elokuvasta. Disney Channel nappasi Gomezin vakiokaartiinsa erilaisiin tv-sarjoihin ja tuotantoyhtiön elokuviin. Gomez on sittemmin toiminut myös tuottajana Netflixin sarjassa 13 Reasons Why (2017 alkaen). Näyttelijäuransa ohella Selena Gomez on enemmän tunnettu laulajan urastaan, joka alkoi vuonna 2008, jolloin hän esiintyi vielä yhtyeen Selena Gomez & The Scene kanssa. Tätä seurasi sooloura, jonka aikana ovat ilmestyneet albumit kuten Revival ja Rare, jotka ovat olleet suuria menestyksiä varsinkin Pohjois-Amerikassa. Hän on myös ollut yllättävissä rooleissa, kuten tylyjä ja ajattelemisen arvoisia elokuvia tekevän kulttiohjaaja Harmony Korinen elokuvassa Spring Breakers (2012). Tässä elokuvassa hän näytteli muun muassa James Francon kanssa. Spring Breakers on äänestetty esimerkiksi BBC:n kyselyssä vuosisadan 100 parhaan elokuvan joukkoon.
Palkintoja
Selena Gomez on usein ollut ehdokkaana viihdealan palkintogaaloissa, joita hän on myös voittanut kiitettävästi ikäänsä nähden. Hän on voittanut vuosina 2009, 2010 ja 2012 Kids 'Choice Awards -lehden palkintoja. Vuonna 2016 hänet palkittiin parhaana äänenä animaatioelokuvassa. Vuonna 2019 hän oli ehdolla Living Undocumented -televisiosarjan ansiosta kansainvälisen dokumentaristien yhdistyksen palkinnon saajaksi. Gomez oli sarjan vastaava tuottaja.
Trivia
Selena Gomez on nuorin UNICEF-lähettiläs. Hänet valittiin tehtävään vain seitsemäntoistavuotiaana. Gomezin isä on juuriltaan meksikolainen ja hänen äitinsä on osaksi juuriltaan italialainen. Selena-nimi on saatu laulaja Selena Quintanilla-Péreziltä, joka kuoli kolmisen vuotta Gomezin syntymän jälkeen. Selena tarkoittaa kuuta.
Yksityisyys
Selena Gomez eli apsuutensa Grand Prairiessa, Teksasissa Yhdysvalloissa. Vanhemmat erosivat Selenan ollessa viisivuotias. Hän jäi asumaan äitinsä kanssa. Lisäksi Selena Gomezilla on kaksi sisarusta nimeltään Gracie Teefey ja Victoria Gomez. Selena Gomezin vanhemmat ovat nimeltään Richardo Joel Gomez ja Amanda Dawn Cornetti. Gomez opiskeli kotiopetuksen turvin. Lukion hän suoritti vuonna 2010. Selena Gomez on seurustellut viihdealan julkimoiden kanssa, kuten Nick Jonasin ja Justin Bieberin kanssa.
Gomez on joutunut peruuttamaan konsertteja sairautensa vuoksi. Hänellä on todettu autoimmuunitauti nimeltään lupus, johon hän on saanut myös kemoterapiahoitoja. Vuonna 2016 Selena Gomez joutui peruuttamaan maailmankiertueen masennuksen takia. Tällöin hän jäi myös esiintymistauolle, jonka pituutta ei tuolloin määritelty.
Faktoja
- Nimi: Selena Marie Gomez
- Syntymäaika: 22. heinäkuuta 1992
- Syntymäpaikka: Grand Prairie, Texas, Yhdysvallat
- Kansallisuus: amerikkalainen
- Vanhemmat: Amanda “Mandy” Dawn Cornett ja Richardo Joel Gomez
- Sisarukset: Gracie Elliot Teefey ja Victoria Gomez
- Lapset: ei lapsia