Tietoja Robert De Nirosta
Robert De Niro (s. 1943) on kuuluisa amerikkalainen näyttelijä, ohjaaja ja tuottaja. Eräitä De Niron parhaiten tunnettuja elokuvia ovat Martin Scorsesen ohjaamat elokuvat Taxi Driver (1976), Goodfellas (1990) ja Casino (1995).
Ura
Robert De Niro on kiinnostunut näyttelemisestä siitä asti kun hän oli lapsi. 16-vuotiaana hän lopetti koulunkäynnin, jotta voisi jatkaa ammattinäyttelijänä. De Niro sai paikan näyttelemiseen erikoistuneesta koulusta New Yorkissa. Vuonna 1969 hän sai elokuvaroolin ohjaaja Brian De Palman elokuvassa. Seuraavia elokuvia joissa hän esiintyi oli esimerkiksi Roger Cormanin Verinen Mamma Barker (1970) ja Martin Scorsesen Mean Streets (1973). Vuonna 1974 hän sai roolin Vito Corleonena elokuvassa Kummisetä II. De Niron amerikanitalialaisuus näyttäytyy voimallisena näyttelijän rooleissa. Tähän on varmastikin syynä se, että hän työskentelee usein niin ikään amerikanitalialaisen Martin Scorcesen kanssa. Näyttelijän ja ohjaajan kemia näyttäytyy elokuvissa monipuolisesti, esimerkiksi ohjauksessa, roolitöissä ja pienissä mutta omaleimaisissa asioissa. Yksi näistä on New Yorkin aksentti. Viimeisin roolityö Robert De Nirolla Martin Scorcesen elokuvissa nähtiin The Irishman-elokuvassa sekä Jokeri-elokuvassa, jonka pääosassa nähdään Joaquin Phoenix. Robert De Niro on nykyään tuttu kasvo myös komediarooleissa. Tällaisia ovat esimerkiksi Perhe on painajainen (Meet the Parents) ja sen jatko-osat. Hän näytteli Zac Efronin kanssa vuonna 2016 elokuvassa Dirty Grandpa, joka on niin ikään komedia.
Trivia
Robert De Nirolta on leikattu eturauhassyöpä vuonna 2003. Hänelle myönnettiin vuonna 2006 myös Italian kansalaisuus. Robert De Niro on kertonut, ettei hän halua katsoa omia elokuviaan.
Palkintoja
Robert De Niro on voittanut kaksi Oscaria, joista ensimmäinen tuli roolisuorituksestaan elokuvasta Kummisetä II. Toisen Oscarin hän nappasi elokuvasta Kuin raivo härkä (1980). Ehdolla Oscarin saajaksi parhaana miesnäyttelijänä hän on ollut myös elokuvista Taksikuski (1976), Kauriinmetsästäjä (1978), Heräämisiä (1990) ja Cape Fear (1991). Hän on ollut ehdolla elokuvistaan yli 130 kertaa ja voittoja on tullut yli 60.
Yksityiselämä
Robert De Niro on syntynyt vuonna 1943 New Yorkissa, Yhdysvalloissa. De Niron vanhemmat olivat eurooppalaisia taiteilijoita, nimeltään Virginia Admiral ja Robert De Niro Senior. Vanhempiensa eron vuoksi Robert De Niro jäi äitinsä luokse ja hän kasvoi Manhattanilla, New Yorkin Pikku-Italiassa. De Niro oli naimisissa Dianne Abbottin kanssa ja tästä avioliitosta heillä on lapset Drena ja Raphael.
De Niro meni sittemmin naimisiin näyttelijä ja laulaja Grace Hightowerin kanssa vuonna 1997. Myös tästä avioliitosta De Nirolla on yksi lapsi Hightowerin kanssa. Lisäksi Robert De Nirolla on ex-tyttöystävä Toukie Smithin kanssa saadut kaksoset Aaron ja Julian.
Faktoja
- Nimi: Robert De Niro
- Syntymäaika: 17.8. 1943
- Syntymäpaikka: New York City
- Kansallisuus: amerikkalainen / italialainen
- Vanhemmat: Robert De Niro Senior ja Virginia Admiral
- Lapset: Raphael De Niro, Elliot De Niro, Aaron De Niro, Julian De Niro ja Drena De Niro