Tietoa Nicole Kidmanista
Australiassa kasvanut ja Havaijilla syntynyt Nicole Kidman on kuuluisa näyttelijä. Hänen tunnetuimpiin elokuviinsa kuuluvat esimerkiksi Moulin Rouge vuodelta 2001, Stanley Kubrickin viimeiseksi elokuvaksi jäänyt Eyes Wide Shut (1999), Lars Von Trierin ohjaama Dogville (2003) ja Kultainen kompassi (2007). Hän ollut aviossa aiemmin Tom Cruisen kanssa ja sittemmin musiikkiartisti Keith Urbanin kanssa.
Ura
Nicole Kidman aloitti uransa australialaisissa televisiosarjoissa ja elokuvissa. Australian ajoista kuuluisimmaksi elokuvaksi jäi ohjaaja Phillip Noycen tekemä Dead Calm - Rasvatyyni (1989). Tämän kuuman trillerin muissa osissa nähtiin Sam Neill ja Billy Zane. Kidman huomioitiin tämän elokuvan myötä myös Hollywoodissa, jonne hän muutti 90-luvun alussa. Ensimmäinen Hollywood -elokuva Kidmanilla oli Days of Thunder (1990), jossa hän pääsi näyttelemään Tom Cruisen kanssa. Samoihin aikoihin hän pääsi ehdolle Golden Globe -ehdokkaaksi roolistaan elokuvassa Billy Bathgate. 90-luvulla hän teki monenlaisia ja monenkokoisia rooleja lukuisissa elokuvissa ja tunnetuimmaksi roolisuoritukseksi jäi osa Stanley Kubrickin viimeiseksi jäänessä elokuvassa Eyes Wide Shut (1999). Hän näytteli taas Tom Cruisen kanssa, joka oli elokuvan tekoaikaan Nicole Kidmanin aviomies. Kidman ei ole jäänyt pelkästään Hollywoodiin tekemään elokuvia, vaan hän on työskennellyt useiden ulkomaisten elokuvien parissa. Yksi näistä on tanskalaisen Lars Von Trierin kanssa tehty elokuva Dogville vuodelta 2003. Nicole Kidman on useampana vuotena ollut Hollywoodin korkeimmin palkattuja näyttelijöitä. Hän sai vuonna 2005 tähden Hollywood Walk of Famelle.
Palkinnot
Nicole Kidman on voittanut lukuisia palkintoja ja ollut ehdolla vieläkin useampaan. Hän on ollut erilaisiin palkintoihin ehdolla yli 200 kertaa ja voittoja on tullut yli 90. Hän voitti Oscarin pääosaroolistaan/ elokuvasta The Hours (2002).
Trivia
Kidman harrasti balettia, jonka hän aloitti kolmevuotiaana. 80-luvulla hän opiskeli pohjois-Sydneyn tyttöjen lukiossa, mutta hän jätti opinnot kesken äitinsä rintasyövän vuoksi. Tämän jälkeen hän toimi hierojana, josta saadulla palkallaan hän auttoi maksamaan äitinsä hoitoja. Hän on alunperin katolinen, mutta joutui tutustumaan Tom Cruisen kanssa skientologiaan. Sittemmin hän on palannut katolilaiseksi.
Yksityiselämä
Nicole Kidman on syntynyt 20.6. 1967 Havaijilla mutta kasvoi aikuisikään asti Sydneyssä, Australiassa. Kidmanin isä oli psykologi ja äitinsä puolestaan opettaja. Pikkusisko Antonia Kidman on tuottaja ja toimittaja. Nicole Kidman meni naimisiin Tom Cruisen kanssa tavattuaan Days of Thunder -elokuvan kuvauksissa. Heillä on kaksi adoptoitua lasta, Isabella ja Connor Cruise, jotka ovat asuneet Tom Cruisen luona vuodesta 2001, jolloin pariskunta erosi. Sittemmin Kidman on mennyt avioliittoon Keith Urbanin kanssa, joka on australialainen muusikko ja laulaja. Heillä on kaksi lasta, joista toisen Kidman synnytti itse. Toisen lapsen synnytti sijaissynnyttäjä.
Faktoja
- Nimi: Nicole Mary Kidman
- Syntymäaika: 20.6.1967
- Syntymäpaikka: Honolulu, Havaiji, USA
- Kansallisuus: amerikkalainen ja australialainen
- Vanhemmat: Antony Kidman ja Janelle Kidman
- Sisarukset: Antonia Kidman
- Lapset: Sunday Urban, Faith Urban, Isabella Cruise ja Connor Cruise