Jennifer Aniston

Tietoja Jennifer Anistonista

Jennifer Aniston on vuonna 1969 syntynyt kuuluisa näyttelijä, jonka suurin rooli on ollut Rachelina huippusuositussa Friends- tv-sarjassa. Näyttelijätyön lisäksi hän toimii tuottajana. Friends- tv-sarjaa tehtiin vuodet 1994 - 2004. Aniston voitti tänä aikana muun muassa Emmy- ja Golden Globe -palkintoja. Jennifer Aniston on sittemmin näytellyt lukuisissa elokuvissa ja muutamissa TV-sarjoissa.

Ura

Jennifer on John Anistonin ja Nancy Down tytär, joka aloitti näyttelijän uransa tv-sarjoissa vuosia ennen kuin Friends nähtiin ensimmäistä kertaa. Aniston nähtiin esimerkiksi Ferris Bueller -tv-sarjassa sekä The Edge -nimisessä sarjassa. Lisäksi hän näytteli kauhuelokuvassa Leprechaun vuonna 1993. Näistä Anistonille ei kuitenkaan kertynyt sen kummempaa suosiota. Rachel Greeniin rooli Friends-sarjassa kuitenkin nosti hänet supertähdeksi. Suosion lisäksi myös kriitikot pitivät Anistonista ja tämän näyttelijänlahjoistaan, jonka todistivat Emmy- ja Golden Globe -palkinnot.

Anistonin elokuvauralta löytyy sellaisia tapauksia, kuten Konttorirotat, Hellyyteni kohde, Täydellinen sulhanen, Se ainoa oikea, Kundi kuin unelma, The Break-up ja Mother’s Day. Vaikka Anistonin suosio ei ole Friendsin jälkeen päässytkään samanlaisiin mittasuhteisiin, on hän kuitenkin ollut haluttu ja suosittu näyttelijä koko uransa ajan. Viime aikoina hänet on nähty esimerkiksi tv-sarjassa The Morning Show (2019 - 2020).

Suurimpia menestyksiä Anistonin elokuvauralla ovat elokuvat 2000-luvulla. Eräitä tällaisia oli esimerkiksi Bruce – taivaanlahja (2003), jossa hän näytteli Jim Carreyn kanssa. Polly tuli kuvioihin (2004) -elokuvassa hän sai näyttelijätoverikseen toisen suositun koomikon, Ben Stillerin. Muita vuosikymmenen suosittuja elokuvia Jennifer Anistonin filmografiassa ovat esimerkiksi Houkutus, Huhupuhetta, Rakkaat rikkaat ystävät, The Break-Up, Marley & Me ja Love Happens.

Palkinnot

Jennifer Aniston voitti Kultaisen maapallon eli Golden Globen ja Primetime Emmyn roolistaan Rachel Greeninä. Hän on ollut myös ehdolla Golden Globe -gaalassa roolistaan elokuvasta Cake (2014).

Trivia

Jennifer Anistonin isä on kreikkalainen ja äidin puolelta hänessä on englantilaista, skottilaista, irlantilaista ja italialaista verta. Aniston asui vuoden Kreikassa lapsuudessaan perheensä kanssa. Hän harrastaa Hatha Joogaa ja Budokan Karatea. Jennifer Aniston on puoluepoliittisesti demokraatti ja on ollut muun muassa keräämässä varoja Barack Obaman ja Hillary Clintonin presidenttiehdokkuuksia varten.

Yksityiselämä

Jennifer Aniston valmistui Fiorello H. LaGuardia -taidekoulusta. Aniston on ollut kahdesti naimisissa, ensiksi Brad Pittin ja sittemmin Justin Therouxin kanssa. Therouxin kanssa suhde alkoi vuonna 2015 ja päättyi eroon vuonna 2017. Jennifer Anistonin velipuolet ovat nimeltään John T. Melick ja Alex Aniston. Jennifer Aniston on ottanut osaa erilaisiin hyväntekeväisyystempauksiin esimerkiksi syöpää vastaan. Lisäksi hän on ollut avustamassa esimerkiksi järjestöjä kuten Lääkärit ilman rajoja. Jennifer Aniston on saanut paljon tunnustusta hyväntekeväisyystyöstään eri tahoilta.

Faktoja

  • Nimi: Jennifer Aniston
  • Syntymäaika: 11.2.1969
  • Syntymäpaikka: Sherman Oaks, Los Angeles
  • Kansallisuus: amerikkalainen
  • Vanhemmat: John Aniston ja Nancy Dow
  • Sisarukset: Alex Aniston ja John T. Melick
  • Lapset: Ei lapsia
Loading spinner