Hyvä seikkailulleelokuva on hyvä tapa unohtaa arkiset asiat hetkeksi ja sukeltaa mitä ihmeellisimpiin maailmoihin. Ne voivat sijoittua melkeinpä minne vain, ja niiden hahmojen kirjo on laaja prinsessoista merirosvoihin ja Matti Meikäläisestä maailmanympärimatkaajiin. Hyvä seikkailuelokuva tempaa sinut mukaansa mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. Niissä voi olla romantiikkaa, rikosta, jännitystä, draamaa. Mitä vain mitä hyvältä elokuvalta vaaditaan. Voit valita unohtumattoman klassikon tai nauttia elokuvatekniikoiden huimasta kehityksestä uusimpien elokuvien parissa, joissa mitä ihmeellisimmät otukset heräävät henkiin yhtä todentuntuisina kuin naapurin kissa. Elokuvat voivat sijoittua aina maalaiskylistä ulkoavaruuden pimeimpiin kolkkiin asti. Vaikka elokuvissa on usein käytetty hyväksi paljon mielikuvitusta, niiden tarinat ovat monesti kaikkia meitä puhuttelevia ja usein ne käsittelevät meille kaikille tuttuja aiheita. Ne sopivat usein koko perheen kanssa yhdessä katsottaviksi, sillä niissä on jotain jokaiselle, eivätkä seikkailuelokuvienelokuvat ole liian pelottavia perheen pienimmillekään - ainakaan jos ne katsotaan yhdessä koko perheen kanssa!

Seikkailu elokuvien maailmassa

Seikkailuelokuvista tuli erittäin suosittuja 1930- ja 1940-luvulla, kun elokuvissa alettiin käyttää tunnettuja näyttelijöitä, kuten elokuvissa Captain Blood sekä Robin Hoodin ja Zorron seikkailuissa. Alkuaikoina elokuvien päähenkilöt olivat lähinnä miehiä. He olivat urheita ja komeita sankareita, jotka taistelivat pahiksia vastaan. Nykyään päähenkilöinä on alettu käyttää myös naisia, kuten elokuvassa Lara Croft. Seikkailuelokuvan genre on kokenut ihan viime aikoina suuria mullistuksia, kun animaatiotekniikat ovat kehittyneet huimasti. Uusimmissa seikkailuelokuvissa pääset todistamaan mitä ihmeellisimpiä seikkailuja täysin todentuntuisissa maailmoissa. Katsomisen arvoiset seikkailuunelokuvat ovatkin lisääntyneet huimasti uusien tekniikoiden myötä.

10 parasta seikkailuelokuvaa

Seikkailuelokuvat avaavat sinulle uusia maailmoja. Niiden maailmat ovat muuttuneet entistä todentuntuisimmiksi, päähenkilöinä nähdään elokuva-alan parhaimmistoa ja niiden tarinat ovat tarkkaan hiottuja. Uusimmat elokuvat ovat olleet usein niin suosittuja, että niitä on tehty kokonainen sarja tai trilogia. Monesti seikkailu perustuu maailmalla menestyneeseen kirjaan. Uusien elokuvien lisäksi on vahvoja klassikoita, jotka sinun tulisi todella nähdä, jos et niitä ole vielä nähnyt. On vaikea listata ehdottomasti 10 parasta seikkailuelokuvaa, mutta nämä kymmenen ovat ehdottomasti seikkailua parhaimmillaan. Ensimmäinen Seikkailuelokuva Suositus: 1. Pirates of the Caribbean -elokuvat 2. Harry Potter -elokuvat 3. Lord of the Rings -trilogia 4. Fantastic Four -elokuvat 5. Narnia -elokuvat 6. Mahtava Oz 7. Päättymätön tarina 8. The Three Musketeers 9. Veljeni Leijonamieli 10. Saksikäsi Edward. Unohda arki ja koe ikimuistoinen seikkailu näiden elokuvien parissa!

Koe seikkailu ja unohda arkihuolesi hetkeksi

Katso seikkailuelokuvien uusimmat tulokaat ja parhaat klassikot BLOCKBUSTER palvelun kautta. BLOCKBUSTER ei peri kuukausimaksuja, jolloin maksat vain siitä mitä katsot. BLOCKBUSTER on elokuvavuokraamo netissä ja eroaa muista streaming-palveluista sillä, että meille sinun ei tarvitse tehdä tilausta. Enää sinun ei tarvitse lähteä ulos huonolla säällä päästäksesi elokuvavuokraamoon, ja nauttiaksesi elokuvaillasta. Meidän kautta kaikki hoituu kotisohvaltasi. Elokuvat voit joko vuokrata määräajaksi tai ostaa, jolloin voit katsoa elokuvan uudestaan ja uudestaan milloin haluat, missä halauat ja miltä laiteelta haluat. Rekisteröidy palveluun ilmaiseksi ja vuokraa haluamasi elokuva jo tänään.

Loading spinner