Romanttinen elokuva - täynnä rakkautta ja läheisyyttä

Millainen on hyvä romanttinen elokuva? Hyvässä romanttisessa elokuvassa aina rakkaustarina, joka kulkee läpi elokuvan. Elokuvassa voi kertoa surullisesta tai onnellisesta rakkaustarinasta. Elokuva saattaa kertoa joko kahden ihmisen välisestä romanssista tai sen voi olla asiasta useamman henkilön tarinasta. Voi olla myös, että tarina kertoo siitä, kuinka joku menettää rakkaansa. Tarinat voivat siis olla hyvinkin erilaisia. Romanttista elokuvaa katsoessa katsella voi sekä itkeä, että nauraa. Ehkä juuri siksi tämä lajityyli on niin suosittu. Aina ei ole varmaa, että elokuvan tarinalla on onnellinen loppu tai että elokuvassa prinssi saa unelmiensa prinsessan. Siksi juuri tämän suositun genren elokuvat ovat maailmalla myydyimpien elokuvien joukossa. On olemassa elokuvia, joita sinun pitäisi nähdä, kuten esimerkiksi "Titanic".

Romanttiset elokuvat ovat olleet suosiossa aina

Genren elokuvat ovat aikojen saatossa muuttuneet paljon, sillä tällä hetkellä elokuvissa on runsaasti huumoria. Ennen elokuvat olivat pääasiassa vakavia ja niistä puuttui huumoria. Nenäliinoille tulee olemaan tarvetta, sillä huumori ja haikea tunnelma vuorottelevat elokuvissa nykyään harmonisesti. Romanttisia elokuvia tehdään vuosittain runsaasti, eikä vuosi 2016 ole poikkeus. Yksi genren suuresta suosion saavuttaneista elokuvista on "Bridget Jones Baby". Kyseinen elokuva on sekä koskettava että viihdyttävä.

Naurua, itkua ja nenäliinoja

Kaikki varmasti muistavat James Cameronin ohjaaman Titanic elokuvan vuodelta 1997 sekä elokuvan päähenkilöt, jotka olivat Jack ja Rose. Se on yksi myydyimpiä ja suosituimpia romanttisia elokuvia kautta aikojen. Eikä vähiten siksi, että se on samalla kaunis ja traaginen tarina, joka sai katsojat sekä itkemään että nauramaan. Tämä romanttinen elokuva oli myös todellinen tarina elävästä elämästä ja siksi semsai monilla tunteet nousemaan pintaan. Muita romanttisia elokuvia on muun muassa "Ghost" ja "Dirty Dancing", joissa molemmissa Patrick Swayzella on päärooli. Elokuvia katsellaan uudestaan ​​ja uudestaan sekä lisäksi lainataan. Jos olet enemmän romanttisten komedioiden ystävä, on "Notting Hill", "Crazy Stupid Love" ja "Sinulle on postia" hauskimpia ja suloisimpia romanttisia komedioita, joita voit nähdä. Haluatko nauttia elokuvista tyttöystävän/poikaystävän tai ystävien kanssa? BLOCKBUSTER on paikka, josta voit elokuvia hankkia katsottavaksesi. Se on todella helppoa ja kätevää!

Suuri ja kattava valikoima romanttisia elokuvia

BLOCKBUSTERilla on todella laaja valikoima parhaita romanttisia elokuvia. Uudemmasta "La La Land" elokuvasta alkaen, jota tähdittävät Emma Stone ja Ryan Gosling. Suomalainen elokuva "Hulluna Saraan", joka kertoo epätavallisesta kolmiodraamasta. Tässä genressä on varmasti jokaiselle jotakin. Kaiva nenäliinat esiin ja kutsu ystäviä koolle ja etsivät romanttista elokuvaa BLOCKBUSTERilta. Jos haluat viettää elokuvamaratonin, meistä löytyy TOP 10 lista, josta näet parhaat elokuvat BLOCKBUSTERilla.

Loading spinner