Mitä tapahtuu, kun tutkiva journalisti joutuu kasvotusten olion kanssa, jollaista ei maan päällä ole koskaan aikaisemmin nähty? Venom on jännittävä elokuva miehestä, joka joutuu yhtäkkiä suuruudenhullun tiedemiehen kohteeksi, kun avaruudesta matkannut olio valtaa hänen kehonsa.
Venom - avaruusolioita, draamaa, huumoria ja jännitystä
Tom Hardy nähdään elokuvan pääosassa hänen astuessaan tutkivan journalisti Eddie Brockin saappaisiin. Eddien kihlattu Anne Weying (Michelle Williams) on lakimies, joka edustaa tunnettua Life Foundation -yhtiötä. Kun Eddie pääsee sattumalta käsiksi Annen työsähköpostiin, hän lähtee tutkimaan lähemmin, mitä salaisuuksia Life Foundationin puheenjohtajalta Carlton Drakelta (Riz Ahmed) löytyy. Tunkeuduttuaan Life-yhtiön laboratorioon Eddie kohtaa jotain paljon järkyttävämpää kuin osasi odottaakaan. Tällöin sekä Anne että Eddie saavat potkut omista työpaikoistaan. Myös Annen ja Eddien suhde joutuu koetukselle. Millaisia salaisuuksia Eddie onnistuu paljastamaan? Pääsemme näkemään, ettei Carltonilla ole aivan puhtaat jauhot pussissa, sillä hän harrastaa ihmiskokeita. Kaiken lisäksi Carltonin avaruuteen lähettämän raketin mukana maahan saapuu avaruusolioita, joiden päämääränä on tuhota koko ihmiskunta. Mitä tapahtuu, kun yksi näistä olioista, joita kutsutaan symbiooteiksi, yhdistyy Eddien kanssa? Yhdistymisen seurauksena Eddie huomaa saaneensa erikoisia voimia. Vastoinkäymiset eivät kuitenkaan lopu siihen, sillä Carlton lähettää miehensä Eddien perään saadakseen symbioottinsa takaisin. Jännittävän ajojahdin päätteeksi Eddie pääsee kasvotusten symbiootin kanssa, joka paljastaa nimensä "Minä olen Venom, ja sinä olet minun". Luvassa on sekä jännitystä että hulvatonta huumoria, kun symbiootti muuttuu Eddien pään sisällä olevaksi kaveriksi. Onnistuuko Carltonin saada symbioottinsa takaisin vai onnistuuko Eddie pakenemaan?
Tiesitkö, että?
Trivia
Venom symbiootti syö mielellään suklaata muun "ruuan" korvikkeena. Mielihalu suklaaseen on selitetty 1995 julkaistussa minisarjassa "Venom: the Hunger". Käy ilmi, että symbiootit tarvitsevat elääkseen kemikaalia nimeltä Phenethylamine, jota löytyy niin (ihmis)aivoista kuin suklaasta.
Goofs
Annen nähdään kantavan laatikkoa, joka sisältää hänen tavaransa, poistuessaan työpaikaltaan. Kun hän törmää Eddieen ja väittelee tämän kanssa rakennuksen ulkopuolella, hän pudottaa laatikon ja tavarat leviävät maahan. Kun hän kuitenkin myöhemmin nostaa laatikon maasta, ovat kaikki pudonneet tavarat laatikossa.
Sitaatit
Eddie sanoo SWAT ryhmän jäsenille, "Kaverit, luottakaa minuun, te ette halua tehdä tätä." Tähän SWAT ryhmä vastaa "Naamiot! OK!" Eddie hiukan ärtyneenä "Okei, okei, miten vain haluatte... Naamio!" Jonka jälkeen Venom vastaa Eddielle: "OK."
Venom sopii hyvin arki-illan ja viikonlopun viihteeksi!
Mikäli muistat Hämähäkkimiehestä tutun Venom-hahmon, saatat pitää myös tästä elokuvasta. Venom poikkeaa hiukan perinteistä, eikä elokuvasta löydy viittauksia Hämähäkkimieheen. Siitä huolimatta se tarjoaa paljon toimintaa ja mielenkiintoisia käänteitä huumorilla höystettynä. Vuokraa Venom viikonlopuksi illanviettoon kavereiden kanssa, tai osta Venom omaan elokuvakokoelmaasi. Voit katsoa vuokraamasi elokuvan niin monta kertaa kuin itse haluat 48 tuntia vuokrauksen jälkeen. Blockbuster pitää huolen siitä, että kaikki ostamasi ja vuokraamasi elokuvat löytyvät kokoelmistasi heti sisään kirjautuessasi. Luo nyt itsellesi oma profiili ja nauti suuresta valikoimastamme elokuvia ja sarjoja.