The Twin – Paha kaksonen
Rachel ja Anthony päättävät poikansa hengen vaatineen hirvittävän tragedian jälkeen muuttaa toiselle mantereelle Suomeen, voidakseen keskittyä elossa olevaan kaksospoikaansa Elliotiin. Entiteetti, joka väittää olevansa Elliotin edesmennyt kaksoisveli, ottaa Elliotin valtaansa. Entiteetti muuttaa sen, minkä piti olla parantumisen ja eristäytymisen aikaa maaseudulla, epätoivoiseksi kamppailuksi lapsen sielusta. Nämä asiat lähettävät Rachelin selvittämään hirvittävää totuutta Elliotin kaksosesta. On mahdollista, että Elliot pääsee yhteyteen edesmenneeseen veljeensä, mutta on myös mahdollista että jokin pimeämpi voima on taustalla. The Twin - Paha kaksonen on Taneli Mustosen (Bodom, Luokkakokous, Ella ja kaverit) ohjaama ja Mustosen sekä Aleksi Hyvärisen käsikirjoittama kauhutrilleri. Tässä Virossa kuvatussa elokuvassa näyttelevät mm. Teresa Palmer, Steven Cree, Barbara Marten, Tristan Ruggeri, Nick Connor, Tiiu Uibo, Raivo Trass, Liisi Org ja Raul Talmar.
Tiesitkö, että…?
Trivia
The Twin – Paha kaksonen nousi vuonna 2022 viiden suosituimman elokuvan joukkoon Meksikon elokuvateattereissa. Lisäksi se oli menestys mm. Argentiinassa, Perussa ja muissakin Latinalaisen Amerikan elokuvissa. Samalla se oli julkaisuajankohtanaan kaikkien aikojen kolmanneksi laajimman kansainvälisen elokuvateatterilevityksen saanut kotimainen elokuva, johdossa vain Aki Kaurismäki kahdella elokuvallaan.
Trivia
Aleksi Hyvärisen ja Taneli Mustosen Don Films -tuotantoyhtiön elokuvia ovat Bodom, Se mieletön remppa ja Kulkuset, kulkuset). The Twin – Paha kaksonen -elokuvalle Don Films sai rahoitusta mm. Suomen elokuvasäätiöltä, MTV:ltä, Pohjoismaiselta elokuva- ja TV-rahastolta sekä AMC Networksin Shudder-kanavalta.
Lainaus
Elliott: Miksi me jätimme Nathanin sinne maahan?Rachel: Emme me jättäneet häntä. Hän on aina meidän kanssamme.
Katso The Twin – Paha kaksonen
The Twin – Paha kaksonen on englanninkielinen ja Suomeen sijoittuva kauhutrilleri, jonka pääosassa nähdään Teresa Palmer (Lights Out, Berlin Syndrome, Hackshaw Ridge, A Discovery of Witches). Käsikirjoituksesta vastaavat ohjaaja Taneli Mustonen ja Aleksi Hyvärinen, joista jälkimmäinen on elokuvan tuottaja. The Twin – Paha kaksonen -elokuvan on kerrottu kriitikoiden toimesta muistuttavan mm. Midsommar-elokuvaa. Taneli Mustonen kuvaa elokuvassaan myös sitä surua, minkä vanhemmat voivat kohdata lapsensa kuollessa. Koko elokuva on tehty Rachelin näkökulmasta, jotta mysteeri säilyisi mahdollisimman pitkään. Näyttelijöistä erityisesti Palmer tekee suuren osan elokuvan tunnelmasta esittämällä surevaa äitiä ja siirtämällä hänen tuskansa pikku Elliotiin oudossa ympäristössä, joka näyttää olevan täynnä mahdollisia vaaroja. Nämä riskit ulottuvat fyysisiä riskejä laajemmalle. Mustonen luo tunnelmaa hienosti ja hyödyntää hienoa kameratyöskentelyä. Elokuvan tunnelma on kriitikoidenkin mielestä ollut ehdottomasti sen suurin valtti. Kun perhe saapuu aluksi Suomeen, The Twin – Paha kaksonen vaikuttaa enemmänkin draamalta, mutta ajan myötä asiat alkavat tuntua pahaenteisemmiltä. Taneli Mustonen rakentaa väkevästi epämiellyttävää ilmapiiriä, ja monessa kohtaa elokuvassa on aidosti häiritsevä ja levoton tunnelma. The Twin – Paha kaksonen on ihanteellinen leffa yksin katsottavaksi pimeänä iltana. Katso The Twin – Paha kaksonen, jos haluat nähdä Suomeen sijoittuvan kauhutrillerin, jonka juonenkäänteet yllättävät sinut kerta toisensa jälkeen!
*Huom! Käyttöoikeuksien vuoksi voi joitakin elokuvia joskus vain ostaa. Tämä rajoitus on voimassa yleensä vain muutama viikko elokuvien lanseerauksen jälkeen, mutta joskus voivat oikeudet koskea myös vanhempia elokuvia*