Piemonten tryffelinmetsästäjät
Piemonten tryffelinmetsästäjät (The Truffle Hunters) on kaunis dokumenttielokuva, joka kertoo paitsi tryffelin kerääjistä Italian Piemontessa. Samalla elokuva kertoo elämästä ja ihmisistä tämän taidon ja toiminnan ympärillä. Elokuvassa seurataan ikääntyneitä miehiä, jotka keräävät ja etsivät koiriensa kanssa tätä haluttua sientä, josta riippuu heidän toimeentulonsa. Elokuvassa kuullaan myös tryffelinmetsästyksen nurjasta puolesta, sillä siitä on kasvanut suuri bisnes, joka kerää häikäilemättömiä ihmisiä toiveenaan äkkirikastuminen. Dokumenttielokuvan pääosassa olevat kuitenkin osoittavat, että tryffelien metsästyksestä on tullut elämäntapa. Monet heistä ovat perineet tiedon parhaista paikoista omilta vanhemmiltaan, jotka puolestaan ovat saaneet tiedon vanhemmiltaan. Dokumenttielokuvassa saadaan kuitenkin nähdä ja kuulla, että miesten elämäntapaa uhataan siitä yksinkertaisesta syystä, että tryffeleitä ei ole saatavilla kattamaan kysyntää. Niiden vähentymiseen ovat vaikuttaneet ylikuluttaminen, metsäkadot ja ympäristöongelmat. Piemonten tryffelinmetsästäjät kertoo myös tryffelien matkasta Italian metsistä ravintoloihin ja huutokauppoihin. Tämän dokumenttielokuvan on ohjannut MIchael Dweck ja Gregory Kershaw.
Tiesitkö, että…?
Trivia
Elokuvan ohjaajilta, Michael Dweckiltä ja Gregory Kershawlta meni vuoden päivät luodakseen luottamuksellisen suhteen ja siteen elokuvassa esiintyviin miehiin. Sen jälkeen he pääsivät esimerkiksi yöllisille tryffelinmetsästysreissuille mukaan.
Trivia
Elokuvalla ei ollut aluksi tarinaa lainkaan. Ohjaajat ovat kertoneet muun muassa näin: “Lähdimme elokuvaan ilman minkäänlaista tarinaa…teimme elokuvaa kolmen vuoden ajan, joten palasimme jatkuvasti takaisin ja vietimme aikaa niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa kuvasimme elokuvaa… Meillä kaikilla on elämässämme usein hyvin dramaattisia hetkiä, jotka jäävät pinnan alla ja joita emme jaa useimpien ihmisten kanssa. Maailma ei näe niitä, mutta me aloimme huomata ne viettäessämme aikaa ihmisten kanssa, ja siitä kaikki tarinat syntyivät.
Lainaus
Angelo: Meidän täytyy opettaa nuorisoa.
Katso Piemonten tryffelinmetsästäjät
Piemonten tryffelinmetsästäjät (The Truffle Hunters) on italialais-kreikkalainen dokumenttielokuva, jossa pääsevät ääneen 70-80 -vuotiaat harvinaisen sienen metsästäjät ja kerääjät, joiden päivät kuluvat pitkälti metsässä koirien kanssa. Kriitikot ovat sanoneet tämän elokuvan katsomisen olevan kuin astuisi taianomaiseen, sadunomaiseen maailmaan. Perinteikäs tryffelinmetsästys ja Piemonten metsät ovat asioita ja paikkoja, joissa nykyaika ei ole päässyt väliin muuttamaan niitä. Michael Dweckin ja Gregory Kershaw'n dokumenttielokuvassa eksentrisetkin ikämiehet metsästävät harvinaista ja kallista valkoista Alba-tryffeliä. Tryffelit ovat todella arvokkaita, sillä niitä viljellä ainakaan vielä suuressa mittakaavassa. Elokuvan ja hahmojen kiehtovuutta lisää heidän salaperäinen ja salainen kulttuurinsa, johon ei ulkopuolisia kuulu. Opit kun on saatu tähän elämäntapaan ja työmuotoon sukupolvien takaa omilta vanhemmilta ja isovanhemmilta. Tämä dokumenttielokuva ei sisällä ns. puhuvia päitä, jotka ovat genrelle ominaisia. Ikämiehet pääsevät kertomaan omin sanoin elämästään rauhallisesti. Luottamus elokuvantekijöihin paistaa näissä kohtauksissa. Suuressa roolissa ovat myös tryffelinmetsästäjien koirat, jotka eivät ole pelkästään tryffelien löytämistä varten olemassa, vaan ne ovat osa miesten perhettä. Elokuvantekijät ovat saaneet tallennettua myös koirien ja omistajiensa välisen yhteyden kauniisti. Kaunis musiikki kruunaa elokuvan komean kuvauksen sekä kiireettömyyden.
*Huom! Käyttöoikeuksien vuoksi voi joitakin elokuvia joskus vain ostaa. Tämä rajoitus on voimassa yleensä vain muutama viikko elokuvien lanseerauksen jälkeen, mutta joskus voivat oikeudet koskea myös vanhempia elokuvia*