The Prodigy on kauhuelokuva, jonka pääosassa nähdään Golden Globe ja Emmy ehdokas Taylor Schilling. Hänen esittämänsä Sarah on elokuvassa nuoren Miles-pojan äiti. Eräänä päivänä Sarah havahtuu Milesin häiriintyneeseen käytökseen ja hän on aivan varma, että sen aiheuttaa jokin yliluonnollinen tai pahantahtoinen voima. Perheensä turvallisuudesta huolestuneen Sarahin täytyy etsiä syy sille, mikä tai kuka aiheuttaa hänen rakkaan poikansa pimeän puolen. Käydessään menneisyyttään läpi, hän löytää asioita, joihin ei olisi ikinä uskonut törmäävänsä. Elokuvan on ohjannut Nicholas McCarthy ja rooleissa nähdään Jackson Robert Scott, Peter Mooney ja Colm Feore.
The Prodigy on kauhutarina riivatusta lapsesta
The Prodigy kertoo kauhutarinan pahan hengen riivaamasta lapsesta. Elokuvan alussa Brittany Allenin näyttelemä Margaret St. James pakenee kodista, jossa häntä pidettiin vankeudessa. Hän juoksee kohti tietä ja häntä auttamaan pysähtynyt nainen huomaa, että Margaretin toinen käsi on irrotettu. Samaan aikaan John ja Sarah Bloom ovat matkalla sairaalaan synnyttämään esikoistaan. Kun Sarahin synnytys alkaa, poliisit ovat juuri pidättämässä Margaretia vankeudessa pitänyttä miestä eli Paul Fauteuxin näyttelemää Edward Scarkaa. Johnin ja Sarahin poika Miles syntyy lopulta samassa paikassa, jossa poliisit ampuivat Scarkan. Miles on ihmeellisen rauhallinen lapsi, mutta varttuessaan hän alkaa käyttäytyä todella oudosti. Hän puhuu unissaan vieraita kieliä ja lopulta päätyy tappamaan ja piilottamaan kellariin perheen rakkaan Tallulah-koiran. Sarah alkaa ihmetellä pojan käytöstä, ja vaikka hän haluaisi suojella omaa lastaan, hän joutuu myöntämään, että tämän sisällä on jokin yliluonnollinen ja pahantahtoinen voima. Hän vie Milesin psykiatrin puheille, mutta auttaakseen lastaan Sarahin tulee käydä läpi menneisyyden tapahtumia. Lopulta hän huomaa, että Scarkan paha henki on Milesin sisällä. Scarkalla on vielä keskeneräisiä tehtäviä ja hän aikoo tuhota Margaretin Milesin avulla. Pystyykö Sarah estämään Scarkaa ja karkottamaan tämän poikansa kehonsa ennen kuin on liian myöhäistä?
Tiesitkö, että?
Trivia
Milesillä on Heterochromia eli hänen silmänsä ovat eri väriset. Milesin tapauksessa hänen oikea silmänsä on ruskea ja vasen sininen. Osa elokuvan kohtauksista piti editoida uudelleen testiyleisöjä varten, sillä ne olivat ensin liian pelottavia.
Goofs
Elokuvan lopussa on kohtaus, jonka aikana kuullaan, kuinka Miles hyräilee ranskalaista tuutulaulua, kun Scarkan henki on ottanut vallan hänen kehossaan. Kohtaus tuntuu hullulta, sillä ilkeän hengen ei ajattelisi hyräilevän pikkulapsille tarkoitettuja unilauluja.
Sitaatit
Miles Bloom: "Hei! Kummasta sinä pidät enemmän sinisestä vai ruskeasta, sinisestä vai ruskeasta, sinisestä vai ruskeasta?" Margaret St. James: "Hän, joka sanoi minulle juuri tuolla tavalla sinä iltana, kun hän..".
The Prodigy tuo kauhua koti-iltoihin
The Prodigy on loistava valinta kaikille kauhusta pitäville elokuvien ystäville. Jos haluat sukeltaa kauhun pariin aina silloin, kun sinulle parhaiten sopii, osta The Prodigy omiin valikoimiisi. Jos taas katsot tämän elokuvan mieluummin vain kerran, vuokraa The Prodigy. Vuokraamalla elokuvan voit katsoa sen niin monta kertaa kuin haluat 48 tunnin aikana. Blockbuster tarjoaa laajan valikoiman erilaisia kauhuelokuvia, mutta valikoimistamme löytyy myös lukuisia muita kategorioita. Meiltä löydät katsottavaksesi sekä uutuuselokuvat että parhaat klassikot. Tutustu valikoimaamme ja maksa ainoastaan siitä, mitä haluat katsoa. Meillä sinun ei tarvitse maksaa mistään ylimääräisestä. Voit uppoutua suosikkielokuviesi tai -sarjojesi pariin aina silloin, kun haluat, sillä ne ovat katsottavissa myös älylaitteilla. *
*Huom! Käyttöoikeuksien vuoksi voi joitakin elokuvia joskus vain ostaa. Tämä rajoitus on voimassa yleensä vain muutama viikko elokuvien lanseerauksen jälkeen, mutta joskus voivat oikeudet koskea myös vanhempia elokuvia.