Nunna jatkaa pelottavaa Kirottu-elokuvien sarjaa. Tarkemmin sanottuna tämä elokuva on ikään kuin pohjustusta Kirottu-elokuvan ensimmäiselle osalle, vaikka se ilmestyikin vasta vuosia tuon elokuvan jälkeen. Paranormaaleja ilmiöitä ja hiuksia nostattavaa kauhua on siis luvassa.
Nunna pystyy yllättämään kaikki kauhufanit
Nunna tuo valkokankaalle hahmoja, jotka ovat jo ennestään tuttuja monille kauhuelokuvien ystäville. Elokuvassa nähdään Lorraine ja Edward Warren, jotka tutkivat paranormaaleita ilmiöitä. Elokuvassa on myös nunnan vallannut demoni Valak, joka pääsi riehumaan nunnaluostariin jo vuonna 1952. Apuun tarvitaan kipeästi manaajaa. Manaajan, eli toisin sanoen papin, roolissa nähdään Demián Bichir. Hän saa aisaparikseen nunnakokelaan. Nunnakokelaan roolissa nähdään Lorraine Warrenia näyttelevän Vera Farmigan pikkusisko Taissa. Luostarista alkaakin hiljalleen paljastuvia kammottavia salaisuuksia, joiden olisi ollut hyvä säilyä salassa. Elävien ja kuolleiden sielujen kohtaaminen asettaa jokaisen luostarissa oleilevan vaaraan, joten katsojankin kannattaa olla varuillaan. Elokuvan ohjaaja Corin Hardy on onnistunut sisällyttämään elokuvaan monia säikäyttäviä kohtauksia, joiden aikana ihokarvat nousevat väistämättä pystyyn. Elokuvan tuottajana nähdään monien muiden elokuvien tuotantotiimistä tuttu Peter Safran, joka tekee harvinaisen hyvää jälkeä. Vaikka nunnasta onkin tehty jo useampi elokuva, on tähän elokuvaan saatu uutta näkökulmaa. Se ei siis missään nimessä toista vanhaa, vaan aloittaa ikään kuin alusta. Nunna-elokuva on loistava sellaisenaan ja pystyy säikäyttämään kokeneetkin kauhufanit aivan uudenlaisilla efekteillä, joita ei ole ennen kauhuelokuvissa nähty. Elokuva onkin ollut yksi kauhuelokuvan ystävien odotetuimmista elokuvista viime aikoina, joten kyseessä on katsomisen arvoinen kokonaisuus.
Tiesitkö, että?
Trivia
Nunnan ohjannut Corin Hardy on kertonut, että oikeat kummitukset vierailivat kuvauksissa. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun kyseisiä asioita tapahtuu Kirottu-elokuvien parissa. Ohjaaja on kertonut nähneensä kaksi mieshahmoa erästä kohtausta kuvattaessa.
Goofs
Yleensä kauhuelokuvissa käytetään paljon tietokone-efektejä. Tässä elokuvassa näin ei kuitenkaan ole, sillä elokuvassa kaikki mahdollinen on tehty ja kuvattu itse. Se onkin antanut tilaa vertahyytävälle kauhukokemukselle, joka ihastuttaa elokuvan ystäviä.
Sitaatit
Nunna: Näin nuorempana sarjan näkyjä. Ja aina niiden päätyttyä, sama ajatus jäi päähäni. Pappi: Mitä sinä näit? Nunna: Nunnan. Sana näyistäni kiiri kirkkoon. Matkustin papin kanssa romanialaiseen luostariin. Luostarilla on pitkä historia.
Nunna sopii hyytäviin elokuvailtoihin ystävien kanssa
Nunna on varsin pelottava elokuva, joka sopii parhaiten kauhuelokuvista pitäville, mutta myös muille elokuvien ystäville. Blockbuster on paikka, josta voit niin vuokrata kuin ostaakin tämän elokuvan. Sinun ei tarvitse maksaa kuukausimaksuja tai mitään muita ylimääräisiä kuluja. Maksat siis vain ainoastaan siitä, mitä haluat katsoa. Vuokraa Nunna ja katso sitä rajattomasti kahden vuorokauden ajan. Jos taas pidät erityisen paljon Kirottu-elokuvista, osta Nunna, sillä tulet taatusti pitämään siitäkin. Kaikki vuokraamasi ja ostamasi elokuvat löytyvät omista kokoelmistasi. Kirjaudu vain sisälle profiiliisi ja katsele elokuvia silloin, kun haluat.