The Children Act kertoo Fiona Mayen, arvostetun perheoikeuden tuomarin, tarinaa. Henkilökohtaisen kriisin keskellä hän joutuu tekemään töissä vaikean päätöksen verensiirrosta kieltäytyvän pojan kohtalosta. Heidän kohtaamisensa synnyttää uusia tunteita molemmissa, ja lopulta pitkään padotut tunteet pääsevät valloilleen.
The Children Act on henkeäsalpaava tarina tuomarista
The Children Act -elokuva kertoo työlleen täysin omistautuvasta Fiona Mayesta. Emma Thompsonin näyttelemä Fiona tekee vaativaa työtä korkeimman oikeuden tuomarina Lontoossa, ja omistautuakseen työlleen täysin, hän on joutunut maksamaan siitä kovan hinnan henkilökohtaisessa elämässään. Eräänä päivänä hänen miehensä Stanley Tuccin näyttelemä Jack Maye lähestyy häntä pyytäen lupaa intiimin suhteen aloittamiselle toisen naisen kanssa. Tästä seuraa taistelu, jonka aikana Fiona saa tärkeän työpuhelun ja Jack poistuu asunnosta. Fiona joutuu pikaisesti töihin, sillä hän saa hoitaakseen tapauksen, jossa leukemiaa sairastava nuori mies Adam Henry haluaa kieltäytyä hänen henkensä pelastavasta verensiirrosta uskollisiin syihin viitaten. Fiona päättää vierailla sairaalassa, ja hän joutuu tekemään vaikean päätöksen pojan suhteen. Antaako hän omille tunteilleen vallan vai kuunteleeko hän poikaa? Myöhemmin Fionan avioliitto palaa ennalleen, mutta Fiona alkaa viettämään huomattavan paljon aikaa Adamin kanssa, ja heidän suhteensa lähenee. Viaton poskipusu muuttuu yhtäkkiä tunnelmalliseksi suudelmaksi, jonka seurauksena Fiona palaa pian Jackin luo. Myöhemmin hän alkaa saada Adamilta kirjeitä, jotka hän yrittää parhaansa mukaan sivuuttaa. Mitä Adamille lopulta tapahtuu, ja jatkuuko Fionan ja Jackin suhde? Mitä tapahtuukaan, kun pitkään padotut tunteet pääsevät valloilleen? Luvassa on oikeaa tunteiden vuoristorataa aina pettymyksistä aitoon rakkauteen.
Tiesitkö, että?
Trivia
Elokuva perustuu Ian McEwanin vuonna 2014 kirjoittamaan romaaniin. McEwan kirjoitti myös elokuvan käsikirjoituksen. Elokuva sai ensi-iltansa Toronton kansainvälisillä elokuvajuhlilla 9.9.2017. Fionn Whitehead oli Emma Thompsonin vastanäyttelijänä myös elokuvassa Dunkirk, jossa Thompson näytteli Whiteheadin ex-vaimoa.
Goofs
Koko elokuvan ajan virkailijat ja muut näyttelijät puhuttelevat Fionaa kutsumalla häntä sanalla "my lady". Todellisuudessa heidän tulisi vain kutsua häntä tuomariksi, sillä "my lady" on vain tuomioistuimessa työskenteleville henkilöille käytettävä nimike.
Sitaatit
Jack Maye: Kuinka sinulla sujui? Fiona Maye: Papereiden mukaan annoin juuri käskyn teurastaa pojan. Jack Maye: Aivan, huomasin sen. Jack Maye: Etkö muista, miten me ennen olimme? Etkö ikävöi sitä?
The Children Act sopii elokuvailtoihin ystävien kanssa
The Children Act sopii parhaiten kaikille draamaelokuvien ystäville, mutta viihdyttää myös muita elokuvien ystäviä. Vuokraa The Children Act esimerkiksi silloin, kun haluat varmistaa sen, että pidät elokuvasta. Vuokraamalla elokuvan saat katsoa sitä rajattomasti kahden vuorokauden ajan. Osta The Children Act omiin kokoelmiisi, kun haluat nauttia elokuvan tuomasta jännityksestä aina silloin, kun sinulle parhaiten sopii. Blockbuster pitää huolen siitä, että kaikki ostamasi ja vuokraamasi elokuvat löytyvät kokoelmistasi kirjautuessasi sisään profiiliisi. Elokuvien katsominen ei ole koskaan ennen ollut helpompaa, ja maksat ainoastaan siitä, mitä haluat katsoa.