The Courier
The Courier -elokuvassa kerrotaan tarina Neuvostoliiton sotilastiedustelun työntekijästä Oleg Pankovskista sekä tämän apuna toimineesta liikemiehestä Greville Wynnestä. Tarina sijoittuu vuosien 1960 ja 1962 välille, jonka aikana ehti maailmassa tapahtua: Berliinin muuri rakennettiin ja Kuuban ohjuskriisi aiheutti pelonsekaisia tunnelmia koko maailmassa. Pankovski halusi auttaa länsivaltoja ja varoittaa 60-luvulla maata hallinneen Nikita Sergejevitš Hruštšovin sota-aikeista. Pankovski pelkäsi Hruštšovin vievän maailman ydinsodan partaalle. Oleg Pankovskin avuksi tarvittiin siviiliä, joka pystyisi matkustamaan Neuvostoliittoon huomaamattomasti. Greville Wynne ei ollut halukas aluksi tehtävään, mutta hänestä tuli lopulta tärkeä ystävä Pankovskille.
Tiesitkö, että...?
Trivia
Tässä elokuvassa Benedict Cumberbatch esittää Greville Wynneä, joka oli todellisessa elämässäkin kuriiri, jonka mukana kulki koodattuja viestejä Neuvostoliiton ja Brittien MI6:n ja Yhdysvaltain CIA:n välillä. Koodattujen viestien purkamiseen käytettiin oikeassa elämässä nk. Enigma-laitetta, joka muistuttaa tässä elokuvassa nähtyä salauksenpurkulaitetta. Elokuvassa The Imitation Game (2014) käsitellään Enigma-laitetta ja sen keksinyttä Alan Turingia, jota näyttelee – kukas muukaan kuin Benedict Cumberbatch.
Trivia
Tämä on toinen kerta, kun näyttelijä Vladimir Chuprikov on näytellyt Neuvostoliiton entistä johtajaa, Nikita Hruštšovia. Ensimmäisen kerran hän näytteli Hruštšovia elokuvassa Gagarin, First in Space (2013).
Lainaus
Oleg Pankovski: Greville, ajattelin tehdä maailmasta turvallisemman paikan. Mutta epäonnistuin. Kaikki tämä - maani ja kansani pettäminen - oli turhaa.Greville Wynne: Alex - tietysti annan sinulle anteeksi. Minun on myös huolehdittava perheestäni. Nyt se on helpompaa koska ei ole tulossa ydinsotaa...Hruštšov vetäytyi ohjuksistaan, sinun ansiostasi.
Katso The Courier
The Courier -elokuvan on ohjannut Dominic Cooke, jonka aiempiin ohjaustöihin kuuluu mm. draamaelokuva Rannalla (On the beach) sekä teatteriesitysten tv-sovituksista. Pääosissa nähdään mm. Benedict Cumberbatch (mm. Doctor Strange- ja Avengers -elokuvat), Merab Ninidze, Rachel Broshanan ja Jessie Buckley. Cooken teatteritausta näkyy tässä elokuvassa siinä, ettei The Courier pyri olemaankaan mitään muuta kuin perinteikäs vakoojaelokuva, joka toimii varmasti lajityypin klassisten elokuvien ystäville. Elokuva luottaa tarinaan ja hahmoihinsa täydellisesti. Samalla The Courier -elokuva ei niinkään ota poliittisesti kantaa puoleen tai toiseen, sillä sen pääosassa ovat kaksi miestä, joiden ystävyys ei välttämättä ollut millään tavalla ennustettavissa. Vaikka ohjaaja Dominic Cooke ei ole kovin tunnettu elokuva-alalla, on hän saanut elokuvan kaartiin kovan luokan tekijöitä aina Benedict Cumberbatchista lähtien. Oleg Pankovskia näyttelee Merab Ninidze, joka on kotoisin Georgiasta. Katso The Courier (Kuriiri), jos pidät tositapahtumiin perustuvista jännitysdraamoista ja brittiläisistä, perinteikkäistä elokuvista, joissa keinotekoisen jännityksen luomisen sijaan luotetaankin näyttelijöihin sekä tarinaan, joka saa mielenkiintoisuudellaan katsojat nauliintumaan kotisohvalleen koko elokuvan ajaksi.
FI: *Huom! Käyttöoikeuksien vuoksi voi joitakin elokuvia joskus vain ostaa. Tämä rajoitus on voimassa yleensä vain muutama viikko elokuvien lanseerauksen jälkeen, mutta joskus voivat oikeudet koskea myös vanhempia elokuvia*