The Boss Baby: Perhebisnes
The Boss Baby: Perhebisnes on jatko-osa vuoden 2017 The Boss Baby -elokuvalle. Alkuperäisessä elokuvassa seitsemänvuotias Tim ei pidä perheeseen tulleesta uudesta vauvasta. Ennen pitkää Tim saa selville, että vauva onkin agentti. Nyt Tim on aikuinen ja on saanut itsekin kaksi lasta. Tytär Tabita on koulussa toisella luokalla ja Timiä mietityttää tyttärensä mieltymykset - hän kun ei halua juuri leikkiä kuten samanikäiset, vaan ennemminkin tehdä läksyjä. Vauva-agentit tekevät paluun ja heitä johtaa Tabitan pikkusisko, taapero nimeltään Tina. The Boss Baby: Perhebisnes on tuttu ja turvallinen jatko-osa suosittuun ensimmäiseen elokuvaan, johon verrattuna tosin tämänkertainen elokuva vetää vielä hurjemman toimintavaihteen päälle. Ei ole siis pelkoa tylsistymisestä! Alkuperäisinä ääninä kuullaan muun muassa Alec Baldwinia, Lisa Kudrowta, Jeff Goldblumia ja James Marsdenia. Suomenkielisen version on äänten puolesta ohjannut Lauri Planman.
Tiesitkö, että...?
Trivia
Ensimmäisen Boss Baby -elokuvan lopussa uusi päähahmo ja “boss baby” Tina on vaalea hiuksiltaan. Toisessa elokuvassa Tinan hiukset ovat ruskeat. Tämä ei ole epäjohdonmukaisuus, sillä monilla vauvoilla on syntyessään vaaleat hiukset ja myöhemmin hiukset tummentuvat. Myös toisinpäin voi käydä - tummien hiusten tilalle voi tulla vaaleita hiuksia.
Trivia
James Marsden korvaa Tobey Maguiren aikuisen Timin äänenä tässä jatko-osassa. Tobey Maguire oli valittu Patton Oswaltin korvaajaksi The Boss Baby -elokuvaan (2017).
Lainaus
Tim Templeton:Käänny vasemmalle!Theodore Templeton: Menen sinne, minne navigaattori käskee.Navigaattorii: Käänny vasemmalle.Theodore Templeton: Kiitos, navigaattori.
Katso The Boss Baby: Perhebisnes
The Boss Baby: Perhebisnes on tutun oloista toimintaa ja hurjaa sekoilua elokuvassa, jonka ensimmäisestä osasta tuli hitti vuonna 2017. Jatko-osa viihdyttää melko varmasti enemmän perheen nuorempaa väkeä, mutta vanhempien kannattaa huomata elokuvan sanoma sisaruussuhteista ja vanhempien antamien rajojen tärkeydestä. Jos alkuperäiset äänet kiinnostavat tässä elokuvassa, mainittakoon esimerkiksi Jeff Goldblumin hieno suoritus rehtori Armstrongina. Alkuperäisen elokuvan fanit eivät tule pettymään, sillä tämä vinha jatko-osa täyttää kaikki fanien vaatimukset sekä odotukset - vauvat sekoilevat ja slapstick-komediaa viljellään koko elokuvan ajan. The Boss Baby -elokuvat perustuvat löyhästi Marla Frazeen kuvakirjoihin. Tässäkin elokuvassa on luvassa takaa-ajoja, hieman tuhoamistakin ja muuta reipasta toimintaa. Vaikka tämäkin lastenelokuva on suunnattu ensisijaisesti lapsille, tunnistavat vanhemmat varmasti muutamia lausahduksia ja repliikkejä sellaisista aikuisille tarkoitetuista elokuvista kuten Gladiaattori, Rita Hayworth: Avain pakoon (Shawshank Redemption), Terminator, Taru sormusten herrasta ja niin edelleen. Katso The Boss Baby: Perhebisnes -elokuva, jos haluat lapsillesi hauskan elokuvaillan ja samalla pystyt itsekin nauttimaan viittauksista muihin, aikuisille suunnattuihin elokuviin. The Boss Baby: Perhebisnes -elokuva on yllättävä, hilpeä ja ennen kaikkea toimintarikas animaatioelokuva, jonka suurimpana tehtävänä on viihdyttää - ja siinä se onnistuu erinomaisen hyvin.
*Huom! Käyttöoikeuksien vuoksi voi joitakin elokuvia joskus vain ostaa. Tämä rajoitus on voimassa yleensä vain muutama viikko elokuvien lanseerauksen jälkeen, mutta joskus voivat oikeudet koskea myös vanhempia elokuvia*