Sing 2
Sing 2 on jatko-osa menestyselokuvalle ja musikaalianimaatiolle Sing. Tässä elokuvassa päähahmo, koala Buster Moon on teatteriryhmineen paikallisesti menestyksekäs joukkio, mutta Buster haluaisi päästä isommille areenoille. Buster Moon haluaa päästä kykyjenetsintäkokeeseen, jota luotsaa viihdemoguli Jimmy Crystal. Crystal innostuukin teatterijoukosta, mutta osin tämän innostuksen ovat aiheuttaneet valheet. Tämä tuottaakin päänvaivaa, jotta he saavat luotua esityksen, joka lunastaa Jimmy Crystalin odotukset. Sing 2 -elokuvassa kuullaan ääninäyttelijöinä muun muassa Matthew McConaugheyta, Reese Witherspoonia, Scarlett Johanssonia ja esimerkiksi Seth McFarlanea. Onpa sivuosassa myös itsensä Bono yhtyeestä U2, erakoituneen rocklaulajan äänenä. Suomenkielisessä versiossa kuullaan puolestaan esimerkiksi Sami Uotilaa, Jaakko Saariluomaa, Anna-Maija Tuokkoa ja Pate Mustajärveä. Tämä elokuva, kuten sen ensimmäinen osakin, muistetaan myös lukuisista kuuluisista musiikkikappaleista. Tällä kertaa kappaleita on soundtrackilla jopa 40, joita esittävät artistit kuten Coldplay, Billie Eilish, Justin Bieber ja System of a Down.
Tiesitkö, että…?
Trivia
Kun Reese Witherspoonin hahmo Rosita hyppää loppupuolella lavalta, hän laskeutuu Marvel Cinematic Universe -elokuvasta tutun Scarlett Johanssonin Black Widow -hahmon tyyliin. Black Widow -hahmoon viitataan myös Scarlett Johanssonin kohtauksessa, jossa Johanssonin hahmo riitelee tapahtumapaikan omistajan kanssa liian pienestä palkasta. Se viittaa ehkä tahattomasti Johanssonin konfliktiin ja oikeustaistoon Walt Disney Companyn kanssa vuonna 2021, jolloin näyttelijä valitti yhtiön maksaneen hänelle liian vähän elokuvasta Musta leski (Black Widow, 2021).
Hauskat yksityiskohdat
Alkukohtauksen kolmella valkoisella kanilla on vaaleanpunaiset, violetit ja vihreät aurinkolasit. Toisessa kohtauksessa kahdella niistä on päällään violetit lasit ja yhdellä taas punaiset. Seuraavassa otoksessa niiden lasit palautuvat normaaleiksi.
Lainaus
Buster Moon: Me järjestämme tämän show'n, halusi Crystal sitä tai ei. Mutta ensiksi…hyppäämme tuosta ikkunasta.
Katso Sing 2
Sing 2 on hieno jatko-osa menestyselokuvalle Sing. Jatko-osan tarina on vauhdikas ja viihdyttävä, sekä tempaisee katsojansa mukaan. Buster Moonin valehtelun ansiosta matkaan tulee kiinnostavia ja jännittäviä mutkia sekä konflikteja. Koska musikaalista on kyse, on tässäkin elokuvassa vaikuttavia tanssi- ja laulukohtauksia. Visuaalisesti Sing 2 on varsin hieno tuotos ja oma arvonsa on sillä, että animaattorit ovat luoneet elokuvan pääsääntöisesti etätöissä. Hienoja lauluja voidaan myös Sing 2:sta bongata - esimerkiksi artistit kuten Ed Sheeran, Elton John, Adele, U2, System of A Down ja Billie Eilish ovat antaneet tuotantoaan elokuvan käyttöön. Elokuvassa kuullaan jopa neljääkymmentä musiikkikappaletta, joita ovat muun muassa “Let’s Go Crazy” (Prince), “Can’t Feel My Face” (The Weeknd), “Holes” (Mercury Rev), “bad guy” (Billie Eilish), “My Name Is” (Eminem),
“Higher Love” (Whitney Houston / KYGO Remix), “Boyfriend” (Justin Bieber) ja “A Sky Full of Stars” (Coldplay). Sanomattakin selvää, että musadiggareilla Sing 2 on myös erinomainen valinta hauskaa iltaa varten. Sing 2 sopii kaikenikäisille ja koko perheelle mainiosti. Vauhdikas tahti on läsnä elokuvan alusta loppuun ja hahmot ovat hauskoja kaikkine vikoineenkin. Animaatio on erittäin laadukasta, joka on saanut kriitikot ylistämään erityisesti massiivista loppukohtausta.
*Huom! Käyttöoikeuksien vuoksi voi joitakin elokuvia joskus vain ostaa. Tämä rajoitus on voimassa yleensä vain muutama viikko elokuvien lanseerauksen jälkeen, mutta joskus voivat oikeudet koskea myös vanhempia elokuvia*