Ghahreman
Ghahreman (A hero) on persiankielinen elokuva. Tämän draamaelokuvan pääosissa nähdään Amir Jadidi, Mohsen Tanabandeh ja Sahar Goldoost. Elokuvan päähenkilö Rahim (Amir Jadidi) on joutunut vankilaan maksamattomien velkojen takia. Hän pääsee vankilasta kahden päivän lomalle, jonka aikana hän yrittää päästä eroon veloistaan, mutta asiat eivät mene suunnitellusti. Rahim on ollut vankilassa kolme vuotta. Ei ole selvää, kuinka pitkä hänen tuomionsa on, mutta hän voi saada kahden päivän loman, jonka aikana hän yrittää päästä eroon veloistaan ja lyhentää tuomiotaan. Kahden päivän jälkeen hänen on palattava vankilaan. Tämä elokuva on kaunis kuvaus rehellisyydestä, kunniasta ja vapauden hinnasta. Ghahreman on taitava Iranilainen draama, joka sukeltaa syvälle yhteiskunnan ongelmiin. Vankilat ovat yksi tärkeimmistä paikoista nykyiranilaisessa elokuvissa sekä ylikansoitettuina rangaistuspaikkoina, että luonnollisesti metaforisena vankeutena kovan yhteiskunnan sisällä. Tässä elokuvassa vankila on avo-ovinen häkki, johon on hyvät bussiyhteydet. Vankilan heiluriovi käy ahkerasti, kun työväenluokan sankarit ponnahtavat sisään ja ulos. Tämän oven kautta myös työtön Rahim (Amir Jadidi) ponnahtaa ja valitsee oman kohtalonsa. Kesäkuussa 2021 tämä elokuva valittiin kilpailemaan the Palme d'Or palkinnosta ja se voitti Grand Prix palkinnon Cannesin elokuvafestivaaleilla. Elokuva valittiin myös edustamaan Irania Best International Feature Film at the 94th Academy Awardseissa, mutta se ei sijoittunut.
Tiesitkö, että…?
Trivia
Elokuvan inspiraationa oli tositarina Mohammad Reza Shokrista, miehestä, joka palautti pussin käteistä, jonka hän löysi ollessaan lomalla velallisten vankilasta Shirazista.
Trivia
Ohjaaja Asghar Farhadi on sanonut, että tämä on hänen ensimmäinen elokuvansa, jossa ei ole mitään piilotettua, siinä ei ole salaisuutta, mitä paljastaa.
Lainaus
Salehi: Miten menee?
Rahim Soltani: En halua, että tämä jaetaan.
Salehi: Usko minua, kun hän puhui minä melkein itkin. Kuka sen näkeekin on ällikällä lyöty.
Rahim Soltani: En halua, että poikani nähdään sillä tavalla.
Salehi: Se on sinun ja hänen eduksi. Ihmiset tulevat olemaan puolellasi. Jopa se nainen saattaa nähdä sen ja soittaa sinulle.
Rahim Soltani: Ei, poista se.
Salehi: Ajattele vähän… Se lapsi ei tehnyt mitään pahaa.
Rahim Soltani: En halua…
Salehi: Luuletko, että vain mitä sinä haluat merkitsee? Meidän kaikkien maine on vaakalaudalla.
Rahim Soltani: Sinä haluat sen takaisin minun poikani änkytyksen kautta?
Katso Ghahreman
Iranilainen ohjaaja ja käsikirjoittaja Asghar Farhadi on voittanut monia kansainvälisesti tunnustettuja palkintoja. Hänellä on ainutlaatuinen kyky kuvata ongelmia eri yhteiskuntaluokkien, sukupuolien ja uskontojen välillä. Farhadin elokuvat ovat moniulotteisia ja monitahoisia kuvauksia yhteiskunnallisista ja sosiaalisista ongelmista. Hän onnistuu vangitsemaan nämä monimutkaiset ongelmat valkokankaalle mielenkiintoisella ja kauniillakin tavalla. Hänen tunnetuimmat elokuvansa ovat About Elly (2009), A Separation (2011), The Past (2013), The Salesman (2016) ja Everybody Knows (2018). Farhadi on voittanut parhaan kansainvälisen elokuvan Oscarin useammin kuin kerran.
*Huom! Käyttöoikeuksien vuoksi voi joitakin elokuvia joskus vain ostaa. Tämä rajoitus on voimassa yleensä vain muutama viikko elokuvien lanseerauksen jälkeen, mutta joskus voivat oikeudet koskea myös vanhempia elokuvia*