Risto Räppääjä ja väärä Vincent
Risto Räppääjä ja väärä Vincent -elokuvassa nähdään kuinka Risto Räppääjä ja Nelli innostuvat taiteesta. Tämän alkulähteenä on Rauha-tädin huoli siitä, etteivät lapset enää ymmärrä mitään taiteesta. Rauha vie lapset museoon oppimaan taiteesta mahdollisimman paljon, ja tämän johdosta sekä Nelli että Risto aloittavat taiteen tekemisen. Ristolle se tarkoittaa sitä, että hän kopioi Vincent van Goghia ja tekee oman version Tähtikirkas yö -taideteoksesta. Säpinää syntyy, koska Rauha kuulee meediolta jonkun läheisensä olevan van Goghin uudelleensyntynyt inkarnaatio. Riston tekemä taideväärennös saa huomiota väärentäjiltä, jotka haluavat hyötyä Riston taidoista. Risto Räppääjä ja väärä Vincent on musikaali, jonka kappaleista vastaa itsensä Iiro Rantala. Elokuvan on ohjannut näyttelijänäkin tunnettu Maria Sid (Kaikki synnit). Näyttelijäkaartissa nähdään vahvaa suomalaista osaamista: Silmu Ståhlberg näyttelee Ristoa ja Nelliä puolestaan Lumi Kallio. Rauha-tädin roolissa häärää Minka Kuustonen. Muita näyttelijöitä ovat esimerkiksi Kristiina Halttu, Jenni Kokander, Ylermi Rajamaa ja Mika Nuojua.
Tiesitkö, että...?
Trivia
Risto Räppääjä ja väärä Vincent on kahdeksas Risto Räppääjä -elokuva, joista ensimmäinen julkaistiin 12 vuotta sitten. Elokuvat pohjautuvat suosittuun lastenkirjojen sarjaan, jonka ovat kirjoittaneet Sinikka ja Tiina Nopola.
Lainaus
Rauha: Eikö tämä voisi ollakin Vincent van Goghin lapsena tekemä työ?
Katso Risto Räppääjä ja väärä Vincent
Risto Räppääjä ja väärä Vincent on jo kahdeksas Risto Räppääjä -elokuva, mutta vauhti ei vain hiljene. Tämänkertainen elokuva on jännittävä musikaali, jossa Risto sotkeutuu tahtomattaan taideväärennösten ja rikollisten maailmaan. Rauha-täti myös valitettavasti uskoo meedion kertomaan huuhaaseen, jonka mukaan Risto olisi Vincent van Gogh uudelleensyntyneenä. Maria Sid ohjaa suomalaiselle elokuvalle harvinaista tyylilajia, musikaalia kuin vanha tekijä. Laulut ovat Iiro Rantalan käsialaa, joten luvassa on laadukasta sävellystä ja tarttuvia melodioita, jotka jäävät korvamadoiksi vielä pitkään elokuvan katsomisen jälkeen. Risto Räppääjä ja väärä Vincent on todellinen ilopilleri talven keskellä, sillä elokuva on erinomaisen värikäs ja aurinkoinen. Elokuvan hahmot ovat tahallisesti ylilyöviä, eikä huumoria voi olla väärinymmärtämättä. Tämän elokuvan parissa viihtyvät niin lapset kuin aikuisetkin. Samalla se toimii opettavaisena oppituntina taiteesta, joten toivottavasti lapset innostuvat van Goghin ja muiden taidemaalareiden töistä tämän elokuvan katsottuaan. Elokuvan näyttelijäsuoritukset ovat tasaväkisen vahvoja, eivätkä Ristoa ja Nelliä näyttelevät Silmu Ståhlberg ja Lumi Kallio häviä yhtään aikuisemman näyttelijäkaartin vierellä. Sinikka ja Tiina Nopolan lastenkirjat ovat saaneet taas arvoisensa filmatisoinnin Risto Räppääjä ja väärä Vincent -elokuvan myötä. Katso Risto Räppääjä ja väärä Vincent -elokuva nyt Blockbusterilla ja uppoudu taas kerran Riston vauhdikkaaseen maailmaan, josta ei puutu jännitystä ja hilpeyttä.
*Huom! Käyttöoikeuksien vuoksi voi joitakin elokuvia joskus vain ostaa. Tämä rajoitus on voimassa yleensä vain muutama viikko elokuvien lanseerauksen jälkeen, mutta joskus voivat oikeudet koskea myös vanhempia elokuvia*