Passengers on Chris Prattin ja Jennifer Lawrencen tähdittämä, vuonna 2016 julkaistu tieteiselokuva. Elokuva kertoo tarinan tuhansia ihmisiä kuljettavan avaruusaluksen kahdesta matkustajasta, jotka vahingossa heräävät syväunesta 90 vuotta ennen määränpäähän saapumista.
Passengers tieteiselokuvan päärooleissa nähdään Chris Pratt ja Jennifer Lawrence
2016 oli erinomainen vuosi scifi-elokuvien ystäville, sillä Passengerin lisäksi ensi-illan saivat myös Arrival, Independence Day 2, 10 Cloverfield Lane sekä Star Trek Beyond. Elokuvan päärooleissa nähdään mm. Nälkäpeli-elokuvasarjan tähti Jennifer Lawrence sekä Parks and Recreation-sarjasta ja Guardians of Galaxy-elokuvista parhaiten tunnettu Chriss Pratt. Lisäksi elokuvan näyttelijäkaartiin kuuluuvat mm. veteraaninäyttelijä Laurence Fishburne sekä Michael Sheen. Jännittävä tulevaisuuteen sijoittuva tieteiselokuva kertoo tarinan tuhansia ihmisiä kaukaiselle planeetalle kuljettavasta avaruusaluksesta, jonka kaksi matkustajaa virheellisesti heräävät syväunesta 90 vuotta liian aikaisin. Matka kaukaisella planeetalla sijaitsevaan siirtokuntaan kestää 120 vuotta. Kyseessä ei ole toimintaelokuva, esimerkiksi Independence Day 2:n tapaan, vaan avaruusmatkasta kertova elokuva on yhdistelmä romanssia ja elokuvan pääosassa ovat hienot näyttelijäsuoritukset. Elokuva menestyi taloudellisesti kohtuullisesti, mutta sai kuitenkin varsin vaihtelevia arvosanoja elokuvakriitikoilta. Vuonna 2016 julkaistiin poikkeuksellisen suuri määrä scifi-elokuvia, joten teemaltaan hidastempoinen elokuva ei ilmestymisvuonnaan onnistunut erottumaan massasta ja elokuva jäi muiden vuoden scifi-jättien jalkoihin. Kuitenkin, arvostetulla IMDB:elokuvasivustolla elokuvan keskimääräinen arvosana on 7/10, kun elokuvalle arvosanan on antanut yli 250,000 ihmistä, joten elokuva nauttii kuitenkin kohtalaista katsojien suosiota. Elokuvan parasta antia on Chris Prattin ja Jennifer Lawrencen keskinäinen kemia, sekä hidastempoinen mutta silti painostava tunnelma, aluksen lipuessa läpi avaruuden. Elokuva palkittiin myös kahdella Oscar-ehdokkuudella, mutta itse Oscar-palkintoja tieteiselokuva ei kuitenkaan onnistunut voittamaan. Elokuvaa ei suositella alle 13 vuotiaille.
Tiesitkö, että?
Trivia
Tiesitkö, että elokuvan alkuperäisessä julisteessa, Passengers nimen alla olevat kolme pistettä, kolme viivaa ja toiset kolme pistettä, ovat morsekoodia ja tarkoittavat kirjainyhdistelmää S.O.S. Myös hauska yksityiskohta on, kuinka Jennifer Lawrencen hahmon nimi on Aurora, joka oli Disneyn Tuhkimo-sadun (Sleeping Beauty) prinsessan alkuperäinen nimi.
Goofs
Toisin kuin elokuvan tapahtumissa, todellisuudessa esineet eivät jäädy avaruudessa välittömästi, kuten elokuvassa tapahtuu. Tosin, avaruuteen sijoittuvissa elokuvissa on ymmärrettävää, että tarinan sujuvuuden takia ohjaajan on ajoittain otettava taiteellisia vapauksia. Esimerkiksi tieteiselokuvien avaruustaistelut olisivat varsin tylsää seurattavaa, jos räjähdyksistä ei lähtisi minkäänlaisia ääniä.
Sitaatit
Elokuvan päähenkilö, Jennifer Lawrencen esittämä Aurora, pohtii isänsä hänelle kertomaa elämänviisautta, kun elokuvan päähahmot ovat ymmärtäneet heränneensä unesta aivan liian aikaisin. "Jos elät tavallisen elämän, sinulla on kerrottavanasi vain tavallisia tarinoita. Tämän takia, sinun tulee elää elämä, joka on kuin seikkailu".
Passengers on mukaansatempaavan tunnelmallinen tieteiselokuva
Passengers on erinomainen valinta scifi- ja jännityselokuvien ystäville. Osta Passengers helposti suoraan verkosta ja nauti elokuvan rauhallisesta, mutta samaan aikaan hyytävästä avaruustunnelmasta. Vaikka elokuva ei ollutkaan se vuoden 2016 suurin blockbuster, menestyi elokuva kuitenkin hyvin ja monet hidastempoisempien scifi-elokuvien fanit pitivät elokuvaa vuoden parhaana tieteiselokuvana. Chris Pratt ja Jennifer Lawrence molemmat kunnostautuvat rooleissaan ja näyttelijöiden kemia ei voisi toimia paremmin. Vuokraa Passengers helposti verkosta tai osta omaksi, sillä jos olet tieteiselokuvien ystävä, ei tätä julkaisua kannata jättää väliin.