Vuonna 1944 amerikkalaiset sotilaat saavat käskyn: heidän tehtävänään on tuhota saksalainen radiotorni, joka on sijoitettu vanhaan kirkkoon. Onnistuuko heidän viedä tehtävänsä loppuun, kun heidän lentokoneensa ammutaan alas? Overlord on pakattu täyteen jännitystä, joka pitää sinut otteessaan alusta loppuun saakka.
Overlord (2018) - sota-aiheinen elokuva kaikilla mausteilla
Overlord (2018) on Julius Averyn ohjaama sota-aiheinen kauhu-/toimintaelokuva. Elokuvan käsikirjoituksen on kirjoittanut Billy Ray yhdessä Mark L. Smithin kanssa ja tarina, johon elokuva pohjautuu, on Billy Rayn käsialaa. Elokuva sijoittuu vuoteen 1944, jolloin natsisaksa oli vielä tekemässä tuhojaan Euroopassa. Amerikkalaiset laskuvarjojääkärit kersantti Eldsonin (Bokeen Woodbine) johdolla lähtevät suorittamaan saamaansa tehtävää natsisaksaan. Heidän kohteena on kirkkoon piilotettu radiotorni. Lähestyessään kohdetta, heidän kone ammutaan alas vihollisten toimesta. Iskusta selviytyneet miehet onnistuvat poistumaan lentokoneesta ennen kuin se räjähtää. Miehet laskeutuvat veteen ja onnistuvat uimaan rantaan. Sotamies Ed Boyce (Jovan Adepo) ja korpraali Ford (Wyatt Russell) löytävät pian toisensa ja lähtevät etsimään muita. Boyce huomaa kersantti Eldsonin olevan natsisotilaiden piirittämä ja joutuu pian todistamaan tämän mestauksen. Ford ja Boyce onnistuvat poistumaan paikalta hiljaa ja löytävät Tibbetin (John Magaro), Chasen (Iain De Caestecker) ja Dawsonin (Jacob Anderson) elossa. Suunnatessaan kohti radiotornia, Dawson astuu miinaan ja räjähtää kappaleiksi, mutta muut jatkavat sinnikkäästi matkaa. Pian he saapuvat kylään, jossa ystävällinen ranskalainen nainen Chloe (Mathilde Ollivier) tarjoaa heille piilopaikan. Kauaa sotilaat eivät ehdi hengähtää, kun saksalaiset sotilaat saapuvat kaupunkiin tarkastuskierrokselle. Onnistuuko Chloe pitämään amerikkalaissotilaat piilossa natseilta ilman, että hänen oma henkiriepu laitetaan likoon?
Tiesitkö, että?
Trivia
Elokuvan nimi viittaa koodinimeen Operation Overlord, joka oli liittoutuneiden käytössä Normandian Maihinnousun aikana. Operaatio mahdollisti Euroopan valtaamisen takaisin natseilta. Operation Overlord ja Operation Neptune tunnetaan historiassa nimellä D-Day, joka olisi karkeasti suomennettuna H-hetki.
Goofs
Korpraali istuu alas ja hänen tukkansa on näkyvästi hyvin likainen ja sekaisin. Kamera kuvaa hetken toista hahmoa ja palaa korpraalin puoleen, jonka tukka on nyt kammattu ja siisti. Myöhemmin korpraalin tukka on taas sekaisin saman kohtauksen aikana.
Sitaatit
"Mikä," Ford kääntyy (saksalaisen) Wafnerin puoleen pidellen verellä täytettyä ruiskua, "mikä tämä on?" Wafner vastaa hänelle ylpeillen, "Meidän paras luomuksemme. Sen avulla voimme luoda supernatseja; armeija tuhanneksi vuodeksi sen tuhatvuotisilla sotilailla"
Vuokraa tai osta Overlord ja nauti elokuvan tuomasta jännityksestä!
Blockbuster on sivusto sinulle, joka nautit elokuvista yksin tai ystävien kanssa. Kun olet luonut itsellesi profiilin, pääset käsiksi laajaan valikoimaan elokuvia ja sarjoja. Vuokraa Overlord ja nauti tästä toiminnantäytteisestä elokuvasta niin monta kertaa kuin haluat seuraavan 48 tunnin aikana, tai osta Overlord ja lisää se omaan kokoelmaasi. Overlord on elokuva, josta jännittävät tilanteet eivät lopu kesken ja jossa mielikuvitusta on selkeästi hyödynnetty. Mikäli olet kiinnostunut sellaisista sota-aiheisista elokuvista, joista löytyy myös kauhu- ja scifielementtejä, kannattaa sinun ehdottomasti valita valikoimastamme Overlord!