Old
Old-elokuvassa Guysta (Gael García Bernal), Priscasta (Vicky Krieps), Trentista (Nolan River) ja Maddoxista (Alexa Swinton) koostuva perhe lähtee syrjäiselle rantalomalle, jossa he kuulevat äidillään olevan kasvain, jonka vuoksi kyseessä saattaa olla perheen viimeinen yhteinen matka. Lomakeskuksen pomo kertoo kuitenkin syrjäisestä rannasta, jossa turistit eivät häiritse. Hieman uhkaavaltakin näyttävälle rannalle saapuu myös muita ihmisiä. Sitten tapahtuu koko ajan kummempia. Kun rannalla olijat haluavat lähteä kävelemään takaisin samaa kautta mistä he tulivat, nämä menettävät tajuntansa ja heräävät rannalla. Kaiken lisäksi jokainen heistä vanhenee käsittämätöntä vauhtia – noin vuoden puolessa tunnissa. Kuinka päästä rannalta pois, ennen kuin on liian myöhäistä useimmalle aikuiselle lomailijalle? Old on kulttiohjaaja M. Night Shyamalanin outo mutta kiehtova elokuva, joka käsittelee vanhenemisen tematiikkaa.
Tiesitkö, että...?
Trivia
Ennen elokuvan tuotannon aloittamista ohjaaja M. Night Shyamalan näytti näyttelijöilleen ja muille elokuvan tekijöille kaksi elokuvaa, joiden on sanottu vaikuttaneen suuresti Old-elokuvan tyyliin ja sävyyn. Ensimmäinen näistä oli Nicolas Roegin ohjaama Walkabout - Erämaan vangit (1971). Toinen oli puolestaan Peter Weirin ohjaama Huviretki hirttopaikalle (1975). Shyamalan on kuvaillut näitä elokuvia "tarinoiksi ihmisistä, jotka kamppailevat luonnon ylivoimaa vastaan". Ne ovat hänen mukaansa elokuvia, joissa luonnosta tulee jotakin salaperäistä, ylivoimaista ja lähes yliluonnollista.
Trivia
Elokuva on sovitus kirjailija Pierre Oscar Lévyn ja taiteilija Frederik Peetersin vuonna 2010 ilmestyneestä Sandcastle-sarjakuvakirjasta. Kun ohjaaja M. Night Shyamalanilta kysyttiin, mikä innoitti häntä sovittamaan kirjan elokuvaksi, hän vastasi näin: "Kirja antoi minulle tilaisuuden käsitellä monia ahdistuksia, joita minulla oli kuolemasta ja ikääntymisestä ja esimerkiksi vanhempieni vanhenemisesta."
Lainaus
Guy: Riitelemmekö me jostain?Prisca: Me riitelimme.Guy: No mitä se sitten olikin, en ole enää siitä vihainen. En muista, miksi halusimme lähteä tältä rannalta? Niin kaunista... Ei sillä ole väliä. Hassua, unohdin sen sanan... se koskee tunteitani sinua kohtaan.Prisca: Tiedän.
Katso Old
Old -elokuva on kulttiohjaaja M.Night Shyamalanin yksi tyylikkäimmistä elokuvista pitkään aikaan. Shyamalan on tunnettu esimerkiksi kirjoittamastaan ja ohjaamastaan elokuvasta Kuudes aisti (1999), joka oli kaupallinen menestys ja ehdolla useiden Oscar-palkintojen saajaksi. Muita ohjaajan tunnettuja elokuvia ovat Signs (2002), Kylä (2004), Lady in the Water (2006), The Happening (2008), The Last Airbender (2010), After Earth (2013), The Visit (2015) ja Split (2016). Shyamalan on tunnettu varsin surrealistisista elokuvista ja tässä on auttamassa muun muassa ohjaajan vakio-kuvaajana tunnettu Mike Gioulakis. Katsoja joutuu tai pääsee katsomaan tapahtumia usein hahmojen omasta näkökulmasta. Elokuva on visuaalisesti Shyamalanin parhaiden töiden tapaan erittäin eläväinen. Katso Old varsinkin, jos olet M. Night Shyamalanin elokuvien ystävä!
FI: *Huom! Käyttöoikeuksien vuoksi voi joitakin elokuvia joskus vain ostaa. Tämä rajoitus on voimassa yleensä vain muutama viikko elokuvien lanseerauksen jälkeen, mutta joskus voivat oikeudet koskea myös vanhempia elokuvia*