Licorice Pizza
Kaliforniassa, San Fernando Valleyssa asuva, parhaat päivänäsä nähnyt lapsinäyttelijä Gary Valentine (Cooper Hoffman) on nyt 15-vuotias poika, joka ihastuu 25-vuotiaaseen Alana Kaneen (Alana Haim). Garyn mielestä Alanan tulisi olla pojan vaimo tulevaisuudessa, vaikka Alana ei olekaan samaa mieltä. Gary esiintyy kuitenkin niin itsevarmasti, että Alana haluaa lopulta pojan seurassa. Samaan aikaan Gary on perustanut vesisänky-yrityksen ja hän pyrkii saamaan tuloja, koska näyttelijän töitä ei enää oikein tipu. Ohjaaja Paul Thomas Anderson sai inspiraation elokuvan pääjuoneen lähes 20 vuotta ennen elokuvan julkaisua. Hän käveli Tarzanassa sijaitsevan yläasteen koulun ohi, kun hän näki teinipojan yrittävän flirttailla naispuolisen henkilökunnan jäsenen kanssa. Elokuvassa näyttelevät mm. Alana Haim, Cooper Hoffman, Sean Penn, Tom Waits, Bradley Cooper, Will Angarola ja Griff Giacchino.
Tiesitkö, että…?
Trivia
Gary Valentinen hahmo perustuu Hollywood-tuottaja ja näyttelijä Gary Goetzmaniin. Monet elokuvan tapahtumista ovat peräisin suoraan Goetzmanin Paul Thomas Andersonille kertomista tarinoista. Valentinen tavoin Goetzman aloitti lapsinäyttelijänä ja esiintyi esimerkiksi 18-lapsisesta perheestä kertovassa elokuvassa Sinun, minun ja meidän (1968) Goetzman avasi myös vesisänkyfirman ja flipperihallin. Goetzman tunnetaan myös siitä, että hän perusti Tom Hanksin kanssa Playtone-tuotantoyhtiön.
Trivia
Paul Thomas Andersonin toiveiden mukaisesti elokuva viimeisteltiin kokonaan fotokemiallisesti eikä digitaalisen välituotteen avulla. Myös 70 mm:n filmikopioiden suurennos tehtiin fotokemiallisesti.
Lainaus
Alana: Olen coolimpi kuin sinä. Älä unohda sitä.Gary Valentine:Ei sinun tarvitse kertoa minulle, olenko cool vai en, vanha nainen.Alana: Mitä sanoit?Gary Valentine: Sanoin "milady".
Katso Licorice Pizza
Paul Thomas Andersonin odotettu Licorice Pizza on elokuva, jossa juonella ei ole niin suurta merkitystä. Yllättävät käänteet seuraavat toisiaan, mutta katsoja haluaa nähdä mitä tapahtuu seuraavaksi. Alana Haim ja Cooper Hoffman (edesmenneen ja monissa ohjaajan elokuvissa näytelleen Philip Seymour Hoffmanin poika), tekevät elokuvadebyyttinsä tässä elokuvassa. Paul Thomas Anderson on ohjannut useita HAIM-yhtyeen videoita ja Alana Haim on yhtyeen jäsen. Alana Haimin oikeat siskot Danielle ja Este näyttelevät Alanan siskoja. Myös heidän vanhempansa näyttelevät elokuvassa heidän vanhempiaan. Bradley Cooper esittää tosielämän Hollywood-tuottaja Jon Petersiä, joka oli Barbra Streisandin poikaystävä. Peters tuotti Streisandin tähdittämän elokuvan A Star Is Born (1976), kun taas Cooper tuotti, käsikirjoitti, ohjasi ja näytteli elokuvassa A Star Is Born (2018) Lady Gagan rinnalla – Jon Peters oli mukana tuottamassa Cooperin elokuvaa. Licorice Pizza kertoo toisaalta nuoren naisen matkasta itsensä löytämiseen. Samaan aikaan ohjaaja tekee tarkan näkemyksen 70-luvun Kaliforniasta, jossa yksityiskohdat ovat täsmällisiä. 70-luvulla vaivannut bensapula on yksi jännitteen lisääjä elokuvan hahmoille.
*Huom! Käyttöoikeuksien vuoksi voi joitakin elokuvia joskus vain ostaa. Tämä rajoitus on voimassa yleensä vain muutama viikko elokuvien lanseerauksen jälkeen, mutta joskus voivat oikeudet koskea myös vanhempia elokuvia*