Three Thousand Years of Longing
Tohtori Alithea Binnie (Tilda Swinton) on akateeminen, lähes kaikin puolin tyytyväinen elämäänsä ja kuuntelee aina järkensä ääntä luodessaan uraa brittiläisenä professorina. Hän osallistuu konferenssiin Istanbulissa ja tapaa siellä sattumalta Djinnin (Idris Elba), joka on ollut hänen ostamansa vanhan antiikkipullon vankina vuosikaudet. Djinn tarjoaa Alithealle kolme toivetta vastineeksi vapaudestaan, kuten lampunhengillä on tapana. Tästä kohtaamisesta seuraa kaksi ennakoimatonta ongelmaa. Ensinnäkin Alithea epäilee Djinnin aitoutta ja toiseksi Mytologian tutkijana hän tuntee jokaisen varoittavan tarinan pieleen menneistä toiveista. Djinn vetoaa Alitheaan kertomalla mitä mielikuvituksellisimpia tarinoita menneisyydestään. Lopulta Alithea luovuttaa ja esittää toiveen, joka yllättää heidät molemmat. Three Thousand Years of Longing on George Millerin ohjaama ja hän teki myös käsikirjoituksen yhdessä Augusta Goren kanssa. Elokuvan päärooleissa nähdään Tilda Swinton (Alithea), Idris Elba (The Djinn) ja Erdil Yasaroglu (Professori Günhan). Elokuva sai ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla toukokuussa 2022.
Tiesitkö, että…?
Three Thousand Years of Longing perustuu A.S. Byattin kirjaan The Djinn in the Nightingale's Eye. Se on osa kirjasarjaa, joka koostuu lyhyistä mystisistä tarinoista vuodelta 1994. Djinnit puolestaan ovat islamilaisen mytologian näkymättömiä olentoja, jotka ihmisten tavoin ovat vastuussa teoistaan. Djinnit eivät ole luonnostaan pahoja eivätkä synnynnäisesti hyviä ja ovat uskomusten mukaan ihmisiin rinnastettavia olioita.
Trivia
Elokuva oli tarkoitus kuvata alun perin Australiassa, Lontoossa ja Istanbulissa maaliskuussa 2020, mutta COVID-19 pandemia pakotti kuvausryhmän perumaan Lontoon ja Istanbulin kuvaukset, joten koko elokuva kuvattiin loppujen lopuksi Australiassa loppuvuodesta 2020.
Alun perin Nick Enrightin oli määrä kirjoittaa käsikirjoitus yhdessä George Millerin kanssa, mutta hän kuoli syöpään vuonna 2003 ennen kirjoittamisurakan aloittamista. Ennen kuolemaansa Enright ehdotti tilalleen Augusta Gorea, Millerin tytärtä ja Enrightin kummilasta, jonka uskoi olevan hyvä vaihtoehto käsikirjoituksen tekijäksi hänen puolestaan. Elokuvan tekijöillä oli siis vahva yhteys toisiinsa.
Lainaus
Alithea Binnie: Nimeni on Alithea. Tarinani on totta. Olen luonteeltani yksinäinen olento. Minulla ei ole lapsia, ei sisaruksia, ei vanhempia. Minulla oli joskus aviomies.
Katso Three Thousand Years of Longing
Three Thousand Years of Longing on fantasiadraama ripauksella romantiikkaa. Elokuvan alussa brittiläinen mytologian tutkija Alithea Binnie kärsii ajoittain hallusinaatioista, joihin liittyy pelottavia pimeyden olentoja. Hän lähtee matkalle Istanbuliin ja ostaa siellä antiikkisen pullon ja vapauttaa siihen loukkuun jääneen Djinnin. Idris Elban esittämän lampunhengen kertomat tarinat tuhansilta vuosilta ovat kiehtovia ja pohjautuvat muihin tunnettuihin tarinoihin, kuten uskonnollisiin kertomuksiin. Tarinoiden tuttuus saa palaset loksahtamaan yhteen katsojan mielikuvituksessa. Nykyään monet elokuvien ystävät ovat tietoisia elokuvien tekijöiden tempuista ja on suuri saavutus vangita katsojan huomio koko elokuvan ajaksi. Three Thousand Years of Longing on lähes kaksituntinen katselukokemus, joka vie mennessään. Lampunhenki Djinn kertoo Alithealle kolme kiehtovaa tarinaa ja myös, kuinka hän päätyi pullon vangiksi. Tarina yllättää, koskettaa ja lohduttaa. Elokuvassa on paljon kauniita kohtauksia ja taianomaista musiikkia. Elba ja Swinton näyttelevät saumattomasti yhdessä ja erikseen. Three Thousand Years of Longing onnistuu vangitsemaan katsojan huomion sekä leikittelemään mielikuvituksella, kun katsoja yrittää arvata mitä elokuvassa tapahtuu seuraavaksi. Three Thousand Years of Longing on visuaalisesti rikas ja temaattinen kokonaisuus täynnä romantiikkaa ja omistamista. Se on sekoitus mytologian ja kansanperinteen hidasta kuolemaa tieteen ja kapitalismin kynsissä.
*Huom! Käyttöoikeuksien vuoksi voi joitakin elokuvia joskus vain ostaa. Tämä rajoitus on voimassa yleensä vain muutama viikko elokuvien lanseerauksen jälkeen, mutta joskus voivat oikeudet koskea myös vanhempia elokuvia*