King Richard: Williamsien tarina
King Richard: Williamsien tarina on kertomus tennisvalmentaja Richard Williamsista sekä tämän tyttäristä Serenasta ja Venuksesta, joista Richard valmensi eräät tennishistorian tunnetuimmat ja lahjakkaimmat urheilijat. Richard haluaa nostaa epäortodoksisilla keinoilla siskokset kansainvälisen tason tennispelaajiksi. Perhe asuu köyhässä Comptonissa, joten tehtävä ei ole mikään helpoin. Serena ja Venus joutuvatkin treenaamaan Comptonissa sijaitsevan naapuruston karulla ja huonokuntoisella tenniskentällä uransa alkutaipaleella, samalla kun isänsä patistaa heitä parempiin suorituksiin. King Richard: Williamsien tarina -elokuva kertoo luonnollisesti Williamsin siskoksista, mutta ennen kaikkea se on kertomus heidän isästään, jonka periksiantamattomuus alkoi lopulta tuottaa tulosta. Richardia tässä elokuvassa näyttelee kaksinkertainen Oscar-ehdokas Will Smith (Ali, Bad Boys for Life, Men in Black). Elokuvan on puolestaan ohjannut Reinaldo Marcus Green, jonka aiempiin ohjaustöihin kuuluu mm. Monsters and Men.
Tiesitkö, että...?
Trivia
Näyttelijä Saniyya Sidney, joka on vasenkätinen eikä ollut koskaan aiemmin pelannut tennistä, joutui oppimaan pelaamaan kuten oikeakätinen Venus Williams. Näyttelijällä oli harjoitusohjelman arkipäivisin ja se sisälsi tiukan ruokavalion, liikuntaa sekä monta tuntia Venuksen videoiden katselua, jotka kertovat hänen suurista voitoistaan.
Trivia
Kiitokseksi näyttelijöille Will Smith jakoi elokuvasta saamansa 40 miljoonan dollarin tulot muiden näyttelijöiden kesken bonuksina.
Lainaus
Richard Williams: Vahvin, voimakkain ja vaarallisin olento koko maailmassa on nainen, joka osaa ajatella. Ei ole mitään, mitä hän ei voisi tehdä.
Katso King Richard: Williamsien tarina
King Richard: Williamsien tarina -elokuvassa Will Smith tekee kriitikoiden mukaan yhden parhaista roolitöistään Serenan ja Venuksen isänä Richardina. Saniyya Sidney ja Demi Singleton ovat myös hyvin osuvia valintojat tennissisarusten rooleissa, joista Venuksen tarinaan keskitytään hieman toista sisarusta enemmän. King Richard: Williamsien tarina -elokuvaa on kuvailtu myös hyvän mielen elokuvaksi, jossa sisarusten isä patistaa heitä olemaan parhaita niin kovasti, että utelias naapuri kiinnittää heihin huomiota. Richard joutuu kuitenkin huomaamaan, että tyttäriensä työntäminen äärirajoille vain menestyksen vuoksi voi pitkällä aikavälillä aiheuttaa heidän välilleen enemmän haittaa kuin hyötyä. Elokuva muistuttaa että tyttärien isä on epätäydellinen vanhempi, joka riitelee usein äänekkäästi valmentajien ja vaimonsa Brandin kanssa. Richard tekee myös päätöksiä, joita hänen tyttärensä eivät aina hyväksy. Joka tapauksessa jokaisen päätöksen hän tekee mielessään tyttäriensä paras mielessä. Elokuvan muissa osissa Aunjanue Ellis esittää tyttöjen äitiä Oracene Williamsia, Tony Goldwyn valmentaja Paul Cohenia sekä Jon Bernthal valmentaja Rick Maccia. King Richard: Williamsien tarina -elokuvassa nähdään myös Andy Bean, Kevin Dunn ja Craig Tate. Katso King Richard: Williamsien tarina -elokuva, jos haluat nähdä kuin Venus ja Serena Williams saivat uskomattoman taustatuen rakastavalta isältään ja kuinka isän sekä tyttärien valinnat vaikuttivat lopulta huikeisiin tennisuriin, jotka tullaan muistamaan vielä pitkään.
FI: *Huom! Käyttöoikeuksien vuoksi voi joitakin elokuvia joskus vain ostaa. Tämä rajoitus on voimassa yleensä vain muutama viikko elokuvien lanseerauksen jälkeen, mutta joskus voivat oikeudet koskea myös vanhempia elokuvia*