In The Heights
In The Heights on sijoittuu Manhattanille, New Yorkiin ja tarkemmin sanottuna latinoväestön asuttamalle alueelle nimeltään Washingon Heights. Ohjaaja Jon M. Chun elokuva on romansseja sekä latinoväestön peräänkuuluttamia oikeuksia vaaliva musikaalielokuva. In the Heights on ollut alkujaan lavalla esitettävä musikaali, mutta nyt nähtävän elokuvaversion käsikirjoituksestakin vastaa alkuperäisen musikaalin toinen luoja Quiara Alegria Hudes. Anthony Ramos esittää elokuvan päähahmoa Usnavi De La Vegaa, Washington Heightsissa kasvanutta nuorta miestä, jonka tähtäimessä on jättää Yhdysvallat ja lähteä pyörittämään perimäänsä rantakahvilaa Dominikaanisessa tasavallassa. Heightsissa Usnavin ystäviä ovat esimerkiksi serkkunsa Sonny, Nina ja tämän poikaystävä Benny sekä tietenkin Vanessa, johon Usnavi on ihastunut.
Tiesitkö, että...?
Trivia
Lin-Manuel Miranda on toinen alkuperäisen In the Heights -musikaalin tekijöistä 2000-luvulla. Tässä elokuvassa hänet nähdään paitsi sivuosassa, mutta Miranda on vastuussa myös elokuvan musiikista. Lin-Manuel Miranda tunnetaan Yhdysvalloissa erityisesti Hamilton-musikaalista, jonka hän on niin ikään luonut.
Trivia
Kun In the Heights -elokuvaa kuvattiin, oli menossa samanaikaisesti Steven Spielbergin West Side Story -uusintaversion kuvaukset. Sattui myös hauskasti niin, että Spielbergin ja Chun elokuvat kuvattiin myös todella lähellä toisiaan. Kuvausryhmien välissä oli vain muutama katu, mutta paikoin Spielbergin elokuvan catering-auto osui In the Heights -elokuvan kameroiden eteen. Lin-Manuel Miranda kertoi hiipineensä vaivihkaa Spielbergin West Side Storyn kuvauksiin, nähdäkseen kuinka Maria-kappale kuvattiin. Miranda on vastuussa espanjankielisistä West Side Story -käännöksistä vuodelta 2009.
Lainaus
Usnavi De La Vega: Kadut olivat tehty musiikista.
Katso In The Heights
In the Heights -elokuvan päärooleissa nähdään näyttelijöitä kuten Anthony Ramos, Corey Hawkins, Leslie Grace, Melissa Barerra, Gregory Diaz IV, Jimmy Smits ja Olga Merediz. Kuten jo on käynyt selväksi, on alkuperäisen In the Heightsin tekijä Lin-Manuel Miranda tunnettu Broadwaylla nähdystä Hamilton-musikaalista. Elokuvaversioon hän on tehnyt paitsi musiikin, nähdään hänet myös sivuosassa. In the Heights -musikaalin toinen tekijä Quiara Alegria Hudes on taas vastuussa tämän elokuvan käsikirjoituksesta, joten on hienoa, että molemmat alkuperäiset tekijät ovat olleet mukana. Ohjaaja Jon M. Chu muistetaan erityisesti komediasta Crazy Rich Asians. In the Heights -elokuva on raikas ja varsin energinen elokuva, joka johtuu myös pitkälle musiikista ja tanssista, mutta myös elokuvan miljööstä sekä latinoiden elämän kuvaamisesta. In the Heights ottaa myös kantaa, kuten pitääkin, sillä latinot joutuvat kokemaan edelleen Yhdysvalloissa vähättelyä sekä syrjintää. Katso In the Heights, jos pidät musikaaleista, tanssista ja latinalaisamerikkalaisesta kulttuurista – sekä myös klassisista romantiikkaa tihkuvista tarinoista. Tässä musikaalielokuvassa on kaikkea niitä ja vähän vielä enemmänkin.
FI: *Huom! Käyttöoikeuksien vuoksi voi joitakin elokuvia joskus vain ostaa. Tämä rajoitus on voimassa yleensä vain muutama viikko elokuvien lanseerauksen jälkeen, mutta joskus voivat oikeudet koskea myös vanhempia elokuvia*