Coda
Ruby Rossi on kuurojen vanhempien kuuleva tytär sekä samalla kuuron veljen sisko. Ruby Rossi työskentelee aamuisin isänsä ja veljensä kanssa vaikeuksissa olevassa kalastusyrityksessään. Töiden jälkeen hän menee kouluun kalalta tuoksuvana, tai haisevana. Ruby on kuitenkin aikuistumassa ja samalla kuvaan astuvat mukaan myös tytön omat haaveet, sillä tähän asti hän on toteuttanut lähinnä vain muiden toiveita. Hän rakastuu mutta myös samaan aikaan liittyy luokkaan, joka on erikoistunut kuorolauluun. Ruby osaa todellakin laulaa, ja opettajansa huomaa tämän. Elokuvan ohjaajana toimii Sian Heder, joka on aiemmin toiminut käsikirjoittajana ja tuottajana (mm. Orange Is the New Black -tv-sarja ja Little America). Näyttelijäkaartiin kuuluvat mm. Emilia Jones, Marlee Matlin,
Troy Kotsur, Daniel Durant, John Fiore, Lonnie Farmer, Kevin Chapman, Amy Forsyth, Courtland Jones, Molly Beth Thomas, Ferdia Walsh-Peelo ja Ayana Brown.
Tiesitkö, että…?
Trivia
Coda-elokuva perustuu ranskalaiseen elokuvaan Bélierin perhe, vuodelta 2014. Bélierin perheen ilmestyessä se herätti närää kuurojen yhteisössä, koska osaa kuuroja päähenkilöitä näyttelivät kuulevat näyttelijät. Tällaista käytäntöä verrattiin mustien kokemaan blackface-tapaan. Coda-elokuvassa kaikkia Rossin perheen kuuroja jäseniä esittävät nyt näyttelijät, jotka ovat kuuroja myös oikeassa elämässään. Heitä ovat Marlee Matlin, Troy Kotsur ja Daniel Durant.
Trivia
Näyttelijä Emilia Jones opetteli yhdeksän kuukautta amerikkalaista viittomakieltä, otti laulutunteja elokuvaa varten ja opetteli lisäksi vielä kalastustroolarin käyttöä.
Lainaus
(dialogi elokuvassa viittomakielellä)Ruby Rossi: Oletko koskaan toivonut, että olisin kuuro?Jackie Rossi: Kun synnyit, sairaalassa sinulle tehtiin kuulotesti. Olit niin pieni ja suloinen, ja ympärillesi oli laitettu elektrodit. Rukoilin, että olisit kuuro. Kun meille kerrottiin, että kuulet, minusta tuntui... Sydämeni upposi.Ruby Rossi: Miksi?Jackie Rossi: Olin huolissani, ettemme saisi toisiimme yhteyttä. Kuten minä ja äitini, emme ole läheisiä. Luulin, että epäonnistuisin. Että kuurous tekisi minusta huonon äidin.Ruby Rossi: Älä huoli. Olet huono äiti niin monesta muusta syystä.
Katso Coda
Käsikirjoittajana ja ohjaajana tässä elokuvassa toiminut Siân Heder yhdistelee tuttuja tarinoina miljööseen, joka on elokuvissa harvinaisempaa - kuurojen perheeseen. Elokuvassa on nähtävillä jopa sitcom-tyylisiä kohtauksia, mutta elokuva on pohjimmiltaan lämmin kuvaus kuurojen perheessä kasvaneen kuulevan tyttären onnistumisista ja haasteista. Näyttelijävalinnat ovat osuneet todellakin kohdalleen ja elokuva on täynnä kauttaaltaan loistavia näyttelijäsuorituksia, Ruby Rossia näyttelevän Emilia Jonesin ja kuuluisan kuuron näyttelijän Marlee Matlinin johdolla. CODA on lyhenne englannin kielen sanoista Children Of Deaf Adults. Se siis tarkoittaa kuurojen vanhempien kuulevaa lasta. Maailmassa on kymmeniä tuhansia CODA-henkilöitä ja Suomessakin heitä on tuhansia.
*Huom! Käyttöoikeuksien vuoksi voi joitakin elokuvia joskus vain ostaa. Tämä rajoitus on voimassa yleensä vain muutama viikko elokuvien lanseerauksen jälkeen, mutta joskus voivat oikeudet koskea myös vanhempia elokuvia*