Capone
Al Capone on vuonna 1947 vapautettu vankilasta kymmenen vuoden jälkeen, koska aivohalvaus on heikentänyt tämän rikollispomon terveyttä. Capone asuu kotiarestissa FBI:n valvovien silmien ja korvien alla sekä perheenjäsenten ympäröimänä. Caponen vaimo Mae tuntuu olevan niitä harvoja, jotka edelleen huolehtivat Al Caponen tunteista ja terveydestä. Rikollispomon mielenterveys järkkyy pahemman kerran ja hän näkee unia menneisyyden tuttavista ja vihollisista. Samaan aikaan viranomaisia kiinnostaa tietää, onko Capone piilottanut suunnattoman rahasaaliin jonnekin, jota kukaan muu ei tiedä. Josh Trankin elokuva Capone oli aluksi nimeltään Fonzo, joka on väännös Al Caponen etunimestä Alphonsosta. Elokuvassa Al Caponea näyttelee ilmiömäisesti huippunäyttelijä Tom Hardy, joka muistetaan muun muassa elokuvista Dunkirk, Mad Max: Fury Road, The Revenant, Yön ritarin paluu ja Inception sekä Peaky Blinders -tv-sarjasta. Hardy muuntautuu Caponeksi todella taitavasti. Muita näyttelijöitä elokuvassa ovat muun muassa Linda Cardellini ja Matt Dillon. Ohjaaja Josh Trankin aiempiin ohjaustöihin kuuluu esimerkiksi Fantastic Four -elokuva (2015), mutta ohjaaja itse kertoo Caponen olevan ensimmäinen oikea elokuvansa.
Tiesitkö, että...?
Trivia
Ohjaaja Josh Trank halusi painottaa Capone-elokuvan olevan hänen itsensä leikkaama, sillä Trankille jäi paha maku suuhun Fantastic Four -elokuvasta, jonka elokuvastudio halusi itse leikata haluamakseen. Elokuvaa on kritisoitu suuresti tämän johdosta. Ohjaaja Trank on sanonut sittemmin haastattelussa, että Capone on lähimpänä oikeaa ensimmäistä elokuvaansa
Trivia
Puutarhassa tapahtuvassa takaa-ajokohtauksessa kuuluu aaria Nessun Dorma, jonka laulaa Luciano Pavarotti. Koska elokuva sijoittuu vuoteen 1947, Pavarotti ei ole laulanut tätä aariaa silloin, koska hän oli vain 12-vuotias kyseisenä vuonna. Muita elokuvia, joissa Nessun Dormaa on käytetty ovat esimerkiksi Killing Fields, New York Stories, Bend it like Beckham ja Mission Impossible: Rogue Nation.
Lainaus
Al Capone: Mitä kello on nyt Ohiossa? Mitä tapahtui?
Mae Capone: Paskoit housuusi, sitä tapahtui.
Katso Capone
Capone on ennen kaikkea Tom Hardyn taidonnäyte muuntautumisessa legendaariseksi ja pahamaineiseksi rikollispomoksi. Tämä elokuva kertoo voittamattomalta tuntuneen Caponen alamäen niin fyysisen terveyden kuin mielenterveydenkin osalta, jolloin rikosten ja rahan täyteiset huippuvuodet olivat enää muisto vain. Capone on väkevä draama, joka pohjautuu tositapahtumiin mutta tuo tarinaan myös paljon omaakin, dramatiikan kasvattamiseksi. Hardyn ohella elokuvassa vaikuttavat Linda Cardellini (Avengers: Endgame, Itkevän naisen kirous, Green Book) Al Caponen vaimona Maena, Matt Dillon (Sekaisin Marista, Drugstore Cowboy, Singles, Sinä, minä ja Dupree) menneisyydestä uniin tulevana vanhana vihollisena sekä Twin Peaksista tuttu Kyle MacLachlan kotikäyntejä tekevänä lääkärinä. Capone-elokuva nähdään suoraan suoratoistopalveluissa – niin myös Blockbusterissa – sillä kevään 2020 kriisi pakotti jättämään elokuvan teatterikierrokset väliin myös alkuperämaassaan Yhdysvalloissa. Katso Capone, jos sinua kiinnostaa rikollispomon myöhemmät vaiheet sekä ylipäätään laadukas, tragikoomisuudenkin puolelle kääntyvä draama ja rikoselokuva.
*Huomio: Käyttöoikeuksien vuoksi joitakin elokuvia voi joskus vain ostaa. Tämä rajoitus on voimassa yleensä vain muutama viikko elokuvien lanseerauksen jälkeen, mutta joskus oikeudet voivat koskea myös vanhempia elokuvia.