Best Sellers
Best Sellers -elokuvassa Harris Shaw, vanhentunut kirjailija ei ole oikein saanut aikaiseksi mitään luovaa sen jälkeen, kun 50 vuotta sitten häneltä ilmestyi ylistetty romaani. Samaan aikaan new yorkilaisen kustantamon pomo Lucy etsii kirjailijaa, joka voisi kirjoittaa menestyksekkään kirjan. Lucy huomaa, että Harris Shaw on kirjoittanut isältään perimän kustantamon 70-luvun myydyimmän kirjan, jonka nimi on Atomic Autumn. Selviää myös, että Shaw on velkaa kustantamolle edelleen jatko-osan. Kun Lucy vierailee menneiden aikojen kirjailijan luona, ei tämä tästä ilahdu, mutta lyö kuitenkin kustantamon pomon käteen pöytälaatikosta vetämänsä käsikirjoituksen nimeltä The Future Is X-Rated. Ehtona julkaisulle on se, ettei tekstiä muutella millään tavalla. Julkaisusta ei muodostu aluksi mikään menestys, eikä varsinkaan kirjan julkaisukiertueesta, jossa Shaw aiheuttaa pahennusta alkoholin vaikutuksen alaisena. Kiertueen tapahtumat kohoavat kuitenkin viraalihitiksi ja nostavat Shawn taas valokeilaan. Best Sellers -elokuvan pääosaa tähdittää legendaarinen näyttelijä Michael Caine (Herrasmieshuijarit, Hannah ja sisaret, Pirullista peliä) ja vastanäyttelijäkseen hän on saanut Aubrey Plazan. Elokuva on ohjaaja Lina Roesslerin esikoisohjaus ja sen on käsikirjoittanut Anthony Grieco.
Tiesitkö, että...?
Trivia
Lähes 1 metrin ja 90 sentin pituinen ja vuonna 1933 syntynyt veteraaninäyttelijä Michael Caine on oikealta nimeltään Maurice Joseph Micklewhite. Hän otti kuitenkin taiteilijanimen käyttöönsä elokuvauraa varten. Caine -nimen hän löysi elokuvasta The Caine Mutiny (Cainen kapina, 1954), jonka pääosassa nähtiin Humphrey Bogart. Ennen elokuvauraansa Michael Caine taisteli Brittien armeijan leivissä Korean sodassa.
Trivia
Best Sellers -elokuvan ikimuistettavassa sivuosassa nähdään Cary Elwes, joka muistetaan muun muassa vuoden 1993 Robin Hood - sankarit sukkahousuissa -elokuvan Robin Hoodina sekä viime vuosina esimerkiksi Stranger Things -sarjan pormestarina.
Lainaus
Harris Shaw: Hän on kuollut, painukaa hevon kuuseen!
Katso Best Sellers
Best Sellers -elokuvan pääosissa vaikuttavat Michael Caine (Harris Shaw), Aubrey Plaza (Lucy Stanbridge), Scott Speedman (Jack Sinclair), Ellen Wong (Rachel Spence)
Cary Elwes (Halpern Nolan) ja Luc Morissette (Joseph Stanbridge). Elokuvan ohjaaja Lina Roessler on näytellyt lukuisissa tv-sarjoissa, kuten esimerkiksi Murdochin murhamysteerit. Vuonna 2021 hän oli myös Outriders-videopelin ääninäyttelijänä. Best Sellers on Roesslerin debyytti pitkän elokuvan ohjaajana. Best Sellers on onnistunut satiiri, joka ottaa kantaa nykypäivään, jossa kirjan onnistunut julkaisu voi olla yhtä tärkeää kuin sen sisältö. Näyttelijäsuorituksissa Michael Cainen ja Aubrey Plazan kemia on käsinkosketeltavaa ja tekee lopulta elokuvasta hyvinkin tunteikkaan. Katso Best Sellers -elokuva, jos haluat nähdä hauskasti nykyajan viraali-ilmiöille ja julkisuudelle piruilevan mutta samalla emotionaalisesti vahvan leffan. Michael Caine -faneille Best Sellers on niin ikään pakollista katseltavaa, Cainen tehdessä loisteliaan roolisuorituksen tässä elokuvassa.
FI: *Huom! Käyttöoikeuksien vuoksi voi joitakin elokuvia joskus vain ostaa. Tämä rajoitus on voimassa yleensä vain muutama viikko elokuvien lanseerauksen jälkeen, mutta joskus voivat oikeudet koskea myös vanhempia elokuvia*