Beautiful Boy on koskettava tarina perheen monivuotisesta kamppailusta riippuvuuden kanssa. Ennen kaikkea on elokuva tarina isästä, joka epätoivoisesti yrittää auttaa poikaansa. Elokuva perustuu tositarinaan, ja on saanut inspiraationsa isän ja pojan, David ja Nic Sheffin kirjoittamista omaelämänkerroista. Se käy läpi niin perheen hyviä kuin huonojakin päiviä, kun perheen poika joutuu syvemmälle huumekoukkuun. Elokuva sai ensi-iltansa lokakuussa 2018 ja takoi jopa 14 miljoonaa dollaria 25 miljoonan dollarin budjetillaan. Belgialainen Felix van Groeningenin tekee ensiohjauksensa englanninkielisessä elokuvassa. Sitä tähdittävät Steve Carell, Timothée Chalamet ja Maura Tierney, jotka tekevät upean roolityön.
Beautiful Boy on koskettava tarina perheestä
Toimittaja David Sheff istuu tohtori Brownin, riippuvuusasiantuntijan, sohvalla ja selittää, ettei ole tällä kertaa tekemässä lehtijuttua, vaan etsimässä apua poikansa ongelmiin. Davidin poika Nic on nuori aikuinen, eikä David enää kykene tunnistamaan omaa poikaansa. Nic on joutunut yhä syvemmälle huumekoukkuun ja on vuosien ajan käyttänyt eri huumeita, mukaan lukien metamfetamiinia. Elokuvan kerronta ulottuu usean vuoden ajalle, joiden aikana kuvataan perhettä aina Nicin lapsuudesta ja lukioajoista aikuisuuteen asti. Elokuva nostaa esiin useat vaikeat asiat, joita riippuvuudesta kärsivän ihmisen lähellä elävät ihmiset kohtaavat. Loputtomat katoamiset, repsahdukset sekä lupaukset paremmasta. Beautiful Boy kuvaakin riippuvuutta osuvasti sekä käyttäjän että perheen näkökulmasta. Pääpaino on kuitenkin perheen ja erityisesti isän epätoivossa: miten omaa lasta voi auttaa, jos hän toistuvasti hylkää tarjotun avun? Yksi elokuvan pääteemoista onkin se, että riippuvuus voi kohdata kaikkia ihmisryhmiä. Elokuvassa hyvin toimeentulevan, läheisen perheen lapsi ajautuu huumeriippuvaiseksi. Näyttelijät tekevät loistavan työn kuvatessaan isän ja pojan vaikeaa suhdetta. Normaalisti hauskoissa rooleissa nähty Steve Carell tekee upean roolityön isänä. Myös Nic-poikaa näyttelevä Timothée Chalamet on vakuuttava, ja erityisesti isän ja pojan yhteys tekee elokuvasta erityisen. Elokuvan melankolinen, indie-teemainen musiikki on nappivalinta ja sopii elokuvan tunnelmaan erinomaisesti.
Tiesitkö, että?
Trivia
Elokuvan nimi, ja luonnollisesti myös kirjan, johon elokuva perustuu, tulee John Lennonin kappaleesta "Beautiful Boy (Darling Boy)". Kirjan kirjoittaja David Sheff haastatteli John Lennonia ja Yoko Onoa vuonna 1980. John Lennon murhattiin joulukuussa 1980.
Goofs
Elokuvassa esiintyy runo "Let It Enfold You", jonka on kirjoittanut kuulu amerikkalainen kirjailija ja runoilija Charles Bukowski. Elokuvan lopputeksteissä kyseisen runon nimeksi on kuitenkin väärin annettu "Let It Unfold You".
Sitaatit
David Sheff: "Tiedätkö kuinka paljon rakastan sinua? Rakastan sinua enemmän kuin kaikkea muuta." 4- ja 6-vuotias Nic Sheff: "Kaikkea?" David Sheff: "Kaikkea... kaikkea..." [Kyseinen sanonta jää elokuvassa elämään, ja isä ja poika käyttävät sitä aina toisilleen välittämisen osoituksena.]
Beautiful Boy - vuokraa tai osta omaksesi
Blockbuster on leffafanien lempiosoite. Kiitos laajan valikoiman löydät varmasti suosikkielokuvasi, halusit sitten katsoa draamaa, komediaa tai animaatiota. Beautiful Boy on kaunis perheen selviytymistarina huumeriippuvuuden kanssa. Osta Beautiful Boy ja lähde mukaan tunteelliselle, vuosia kestävälle matkalle Sheffin perheen kanssa. Ostaessasi elokuvan voit katsoa sen niin monta kertaa kuin haluat. Vuokraa Beautiful Boy, jos haluat nauttia elokuvasta vaikka viikonlopun ajan. Vuokratessa elokuva on katsottavissa 48 tunnin ajan, jolloin voit katsoa sen niin usein kun haluat. Maksat aina vain siitä mitä haluat katsoa, etkä ole velvoitettu liittymään jäseneksi tai maksamaan kuukausimaksuja. Elokuvat katsot kätevästi kirjautumalla omalle tilillesi. Elokuva on katsottavissa monipuolisesti eri älylaitteilla. *
*Huom! Käyttöoikeuksien vuoksi voi joitakin elokuvia joskus vain ostaa. Tämä rajoitus on voimassa yleensä vain muutama viikko elokuvien lanseerauksen jälkeen, mutta joskus voivat oikeudet koskea myös vanhempia elokuvia.